Kansallinen Lastenliitto
Kansallinen Lastenliitto on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
Kansallinen Lastenliitto ry

TOIMINTAA, OSALLISUUTTA JA VAIKUTTAMISTA

Kansallinen Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö.

Lastenliiton tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi.

Lastenliitto toimii vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä, järjestämällä toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille.

Toimintamuotoinamme ovat mm. kerhot, leirit ja retket.

Arvojamme ovat oman elämän hallinta, erilaisuuden hyväksyminen ja vastuuntuntoisuus.

Kansallinen Lastenliitto ry saa vuosittain avustusta opetusministeriöstä. Vuonna 2010 avustettava summa on 220 000 euroa.

Kansallinen Lastenliitto ry on Kokoomuksen läheisjärjestö.

VISIO VUOTEEN 2010

Kansallinen Lastenliitto ry on asiantunteva palvelujärjestö, jonka mielipidettä kuunnellaan laajasti yhteiskunnassa ja joka järjestää laadukasta toimintaa lapsille, lapsiperheille ja varhaisnuorille eri puolilla Suomea.

ORGANISAATIO

Kansallisen Lastenliiton organisaatio koostuu kolmesta tasosta:

  • KESKUSJÄRJESTÖ (liittohallitus + liiton keskustoimisto)
  • PIIRIT (8 piirijärjestöä)
  • PAIKALLISYHDISTYKSET

Kansallinen Lastenliitto ry:n organisaatiorakenne on valtakunnalliselle järjestölle tyypillinen. Yksinkertaisuudessaan puhutaan keskustasosta ja paikallistasosta. Kansallinen Lastenliitto ry:n korkein päättävä elin on liittokokous, joka järjestetään vuosittain yksipäiväisenä. Joka toinen vuosi valitaan liittohallitus, johon kuuluu puheenjohtajisto eli puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa ja 5–15-henkinen hallitus.

Liittohallituksen päätöksien toteutumisesta huolehtii keskustoimisto, jossa työskentelee kaksi kokopäiväistä työntekijää, liiton toiminnanjohtaja sekä viestintäsihteeri.

Lastenliiton alaisuudessa toimivat piirit ja niiden alaisuudessa aluejärjestöt ja paikallisyhdistykset. Toimivia piirejä on tällä hetkellä Helsingissä, Etelä-Suomessa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Hämeessä, Keski-Suomessa ja Lapissa. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla on Lastenliiton työntekijöitä. Muissa piireissä ja paikallisyhdistyksissä toimintaa järjestetään luottamushenkilövoimin palkattujen ohjaajien kanssa.

Lastenliiton_kartta_1209

LIITTOHALLITUS 2010–2011

Puheenjohtaja
Anne-Mari Virolainen, kansanedustaja
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Varapuheenjohtajat
Minna Ruuth, Helsinki
Leena Jääskeläinen, Vantaa

Varsinaiset jäsenet:
Marjo Sjöblom, Helsinki
Kari Suomela, Helsinki
Minna Branders, Espoo
Kaisa Kurkela, Häme
Jaana Koskela, Lappi
Tarja Mäkinen, Varsinais-Suomi
Suvi Kolehmainen, Satakunta
Marja Hälvä, Pirkanmaa

Liittohallituksen sihteeri
Toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
fiiliskuva1.jpg