| Keski-Suomi |
TULE MUKAAN TOIMINTAANTule mukaan toimintaan ja liity jäseneksi. JÄSENYYSJäsenet saavat:
Lastenliitto on lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö ja pääsääntöisesti jäseneksi liitetään toimintaan osallistuva lapsi. Näin jäsenetujen kohdentaminen ilmoittautumisten yhteydessä nopeutuu. Myös vanhemmat voivat liittyä jäseniksi ja tukea toimintaamme jäsenyyden kautta LASTENLIITTO – KESKI-SUOMIKansallinen Lastenliitto Keski-Suomen piiri on Keski-Suomen alueella toimiva lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö, joka järjestää laadukasta toimintaa lapsille, varhaisnuorille ja lapsiperheille. Toiminnassamme edistetään terveitä elämäntapoja, hyvää käytöstä, luovuutta, vahvaa itsetuntoa sekä kansainvälistä vastuuta, kestävää kehitystä ja suvaitsevaisuutta. Tavoitteenamme on vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tarjota mahdollisuuksia hyvän elämän edellytysten luomiseksi. Tarkoituksemme on toimia perheitä yhdistävänä, vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä järjestämällä toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. HALLITUS 2012Pia Nyman, puheenjohtaja Marja Mustikkamaa, varapuheenjohtaja Maija Valkeapää, sihteeri Minna Kuutti Katja Isomöttönen Päivi Kylmälahti Juha Venäläinen
|



