1.12.2011

HEIKKI AUTTO: "LÄHES MENETETTY IKÄLUOKKA"

Ikäluokan verran, lähes 60 000 suomalaista nuorta aikuista, on toimettomana. Heistä jopa lähes puolet on erittäin vakavassa vaarassa syrjäytyä työelämästä pysyvästi ja ajautua elämässään sivuraiteelle.

Nuorten ja nuorten aikuisten syrjäytymisvaara ensinnäkin uhkaa pilata näiden ihmisten oman elämän. Tiedetään, että jo lyhytaikainenkin toimettomuus alkaa hyvin nopeasti alentaa työllistyvyyttä, vaikka toimintakyky, terveys ja taidot olisivat aivan entisellä mallilla. Toimettomuus tekee apaattiseksi ja altistaa huonolle seuralle ja monille muille ongelmille kuten päihteille ja terveysongelmille.

Passivoituminen johtaa helposti myös itsensä laiminlyömiseen. Esimerkiksi liian vähäinen liikunta johtaa fyysisen kunnon heikentymisen lisäksi myös koetun onnellisuuden vähenemiseen. Näin kierre vahvistuu. Nuorten aikuisten syrjäytyminen johtaa myös heidän lapsensa syrjäytymisvaaraan. Periytyvä köyhyys on jo 1990-luvun alun laman jäljiltä tuttu ilmiö.

Kyseessä on lisäksi erittäin vakava sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Kokonaisen ikäluokan pitkäaikainen tai jopa pysyvä jääminen taloudellisen ja muun toiminnan ulkopuolelle on erittäin suuri kansantaloudellinen menetys. Niin kauan kuin sosiaali- ja terveydenhuoltoa kustannetaan verovaroista, nuorten syrjäytymisvaara on asia, jota poliittinen päätöksenteko ei voi väistää.

Ei ole olemassa mitään täsmäratkaisua, jolla kaikki nämä ongelmat poistuisivat. Olisi myös perusteettomien odotusten nostattamista väittää, että kaikki voitaisiin ratkaista politiikan keinoilla. Ei voida. Jotain on kuitenkin mahdollista tehdä. Hyvän kokoomuslaisen periaatteen mukaan työ on parasta sosiaaliturvaa. Velaksi elävä valtio ja aivan yhtä huonossa taloudellisessa jamassa oleva kuntasektori eivät pysty tuosta vain luomaan työpaikkoja kaikille työttömille. Niinpä suurin toivo on pantava yksityiseen sektoriin.

Nyt pitäisi panostaa työn esteiden poistamiseen. Työn teettämisen kustannuksia tulisi helpottaa ja jos mahdollista, painottaa helpotukset nuoriin kohdistuviksi. Suurin potentiaali on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen riskit ovat niin korkeat, että virherekrytoinnista voi seurata jopa konkurssi.

Mahdollisesti vieläkin tärkeämpää olisi meidän jokaisen kysyä itseltämme, tunnemmeko lähipiiristämme sellaisen nuoren, joka on pudonnut koulutuksen ja työelämän piiristä, ja milloin viimeksi kysyimme häneltä, miten hänellä menee. Osaammeko enää välittää lähimmäisestä?

Lisää kirjoittajan ajatuksia: www.heikkiautto.fi

PIA KAUMA: "ASUUKO SYRJÄYTYMÄSSÄ OLEVA NUORI MEILLÄ TAI TEILLÄ?"

Minkä tahansa lehden avaankin, tarjolla on vain huonoja uutisia. Euroopassa talous tökkii, Suomessa yritykset irtisanovat. Vihapuheet ja suvaitsemattomuus lisääntyvät. Mitä tästä kaikesta ajattelevat nuoret? Miltä tuntuu ottaa ensimmäisiä askeleitaan aikuisuudessa, kun maailma ympärillä näyttää niin kovin epävarmalta?

Näköalattomuus ja nuorten syrjäytyminen ovatkin yksi yhteiskuntamme vakavimmista ongelmista. Siinä missä parantuneen koulutuksen ja kiivaan työtahtimme seurauksena nuorisomme on yhä osaavampaa ja koulutetumpaa, myös kehityksestä syrjäytyminen on entistä totaalisempaa. Syrjäytynyt nuori saattaa jäädä jo nuorella iällä ulkopuolelle ikätoveriensa tahdista.

Tilastojen mukaan meillä jää joka vuosi 15 000 nuorta peruskoulutuksen jälkeen vaille opiskelu- tai työpaikkaa. Yhden syrjäytyneen nuoren koko elinajan kustannukset ovat noin miljoona euroa. Tähän päälle tulee vielä inhimillinen kärsimys. Ja kuka ylipäänsä voi laittaa hintalappua kenenkään käyttämättä jääneille mahdollisuuksille? Eikö jokaisella nuorella pitäisi olla oikeus rakentaa itselleen onnellinen elämä?

Ensi vuoden talousarvioesitykseen on kirjattu 55 miljoonan euron lisäys nuorten yhteiskuntatakuun varmistamiseksi. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

Valtion budjetti on kuitenkin vain asioiden mahdollistaja. Todelliset asiat tapahtuvat arjessa. Siellä vastuu on sinulla ja minulla - meillä, joilla on omia lapsia. Käytänkö aikani kokoukseen tai omaan harrastukseen? Vai istuisinko vain hetkeksi alas ja kuuntelisin, mitä lapseni haluaa sanoa? Syrjäytynyt nuori kun ei ole pelkkä numero tai merkintä työttömyyskortistossa. Hän on pieni tai vähän isompi ihminen, joka asuu teillä tai meillä. Hän tarvitsee aikaamme tässä ja nyt.

Ja mikä muu voisi edes olla tärkeämpää?

Lisää kirjoittajan ajatuksia: www.piakauma.fi

JOHANNA AHONEN: "LAATUA ILTAPÄIVÄKERHOTOIMINTAAN!"

Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on taata lapselle turvallinen iltapäivä, ohjattua toimintaa ja mielekästä tekemistä koulun jälkeen. Näin ei kuitenkaan aina ole.

Tänä syksynä Vantaalla iltapäiväkerholaisten vanhemmat joutuivat tekemään eräästä palveluntarjoajasta kanteluita kaupungille. Iltapäiväkerhossa ei ollut pelejä, ei askarteluvälineitä eikä mitään muutakaan mikä takaisi lapsille mukavaa tekemistä ja laadukasta oppimista ja kasvamista tukevaa toimintaa. Onneksi Vantaan kaupunki teki nopeita päätöksiä, irtisanoi palveluntarjoajan ja lopetti iltapäiväkerhotoiminnan neljässä toimipisteessä.

Samoihin aikoihin sain yllättävän soiton kaupungilta. ”Pystyisittekö käynnistämään kahdessa päivässä iltapäivätoiminnan 50 lapselle?” Jouduin pohtimaan muutaman hetken, mutta päätin kuitenkin vasta myönteisesti. Ajattelin niitä koulunsa vasta aloittaneita ekaluokkalaisia ja heidän vanhempiaan, jotka tarvitsevat ja ovat oikeutettuja saamaan paikan iltapäiväkerhossa. Epätietoisuus siitä, onko lapsella koulun jälkeen paikka minne mennä, on varmasti ollut vanhemmille raskasta. Laadukkaalla iltapäivätoiminnalla on merkittävä rooli perhe- ja työelämän yhteensovittamisessa.

Meillä Lastenliitossa toiminnan laatu on äärimmäisen tärkeää. Iltapäiväkerhojen merkitystä toisinaan väheksytään, vaikka ajallisesti lapset viettävät iltapäivätoiminnassa usein yhtä monta tuntia kuin koulussa. Koulujen ohella myös iltapäiväkerhoissa lapset oppivat, kasvavat ja saavat uusia kokemuksia. Ei todellakaan ole yhdentekevää, ovatko iltapäiväkerhon ohjaajat ammattitaitoisia ja innostuneita ja millaiset kerhotilat ja -materiaalit heillä on käytössään.

Toivon, että myös koulut ja kerholaisten vanhemmat ymmärtävät ja tunnustavat iltapäiväkerhojen merkityksen yhtenä palikkana kasvatusyhteistyössä. Siten pystymme paremmin tekemään työtä lasten parhaaksi.

Kirjoittaja toimii Lastenliiton vs. toiminnanjohtajana 26.9. alkaen.

1.9.2011

SANNI GRAHN-LAASONEN: "ARKEA HELPOTTAVAA POLITIIKKAA"

Suuren yleisön huomio on Euroopan sumeissa talousnäkymissä ja läntisen maailman velkaantumisen pysäyttämistalkoissa, mutta jos ihan rehellisiä ollaan: kuinka moni miettii näitä asioita kotona ruokapöydässä? Melkein suruttaa, kuinka vähän viime viikkoina on ollut aikaa puhua arkisista huolista ja haasteista. Miten onnistuu haastavan työn ja vielä haastavamman perhe-elämän yhteensovittaminen? Mitä kaupasta saa ja millä hinnalla? Miten lapsen päivähoito järjestyy? Miksei terveyskeskukseen voi varata aikaa netistä?

Jyrki Kataisen hallituksen tärkein lupaus lapsiperheille ja kaikille suomalaisille on, että taloudesta pidetään vastuullisesti huolta. Sikäli on ihan oikein, että huomio on nyt leikkauksissa ja kasvuluvuissa. Onneksi uusi, uljas hallitusohjelma sisältää säästöjen lisäksi myös konkreettisesti lapsiperheiden arjen helpottamiseen tähtäävää politiikkaa.

Muuttuneen työelämän ja ihan tavallisen arjen yhteensovittaminen on yhä vaikeampi yhtälö monissa perheissä. Hallitus lupaa paiskia töitä sen eteen, että vanhemmat pääsisivät mahdollisimman läheltä näkemään lastensa kasvun ja osallistumaan siihen. Hallituksen tavoitteena on lisätä isille merkittyjä vapaita, joustavoittaa isien perhevapaiden käyttöä ja mahdollistaa lapsen hoitaminen kotona vanhempainvapaan turvin nykyistä pidempään. Hyvä yhteiskunta mahdollistaa sen, että pienten lasten vanhemmat tai vastaavasti iäkästä tai sairasta läheistään hoitavat voivat nykyistä paljon joustavammin tehdä esimerkiksi lyhyempää työpäivää tai ottaa palkatonta vapaata ollakseen siellä, missä heitä oikeasti tarvitaan.

Hyvinvointivaltion rakentamisessa tärkeä ellei kaikkein tärkein arvo on mahdollisuuksien tasa-arvo – jokainen lapsi ansaitsee elämälleen hyvän ja turvallisen alun. Yksi Kataisen hallituksen tavoitteista on vähentää huostaanottojen määrää Suomessa. Konkreettisia keinoja ovat muun muassa lapsiperheiden kotipalvelujen, muiden niin sanottujen matalan kynnyksen palvelujen ja perhesosiaalityön lisääminen. Inhimillisestä näkökulmasta tärkeää on lastensuojelun laitosvaltaisuuden purkaminen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa perheen ongelmiin puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on katkaista ylisukupolvinen syrjäytymisen ja huono-osaisuuden kierre.

Perheiden palveluja on tarkoitus kehittää niin, että niissä otetaan huomioon perheiden erilaisuus ja erilaiset tarpeet. Koulujen oppilashuoltoa lisätään. Hallitus lupaa myös lisätä lapsivaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa, mikä on paitsi kauniisti sanottu myös ihan oikeasti tärkeää.

Jyrki Kataisen hallituksen selkein lupaus jokaiselle suomalaiselle työssäkäyvälle perheenäidille ja -isälle on se, ettei työn verotus tule tällä vaalikaudella kiristymään. Verotuksen on oltava tasapainossa niin, että työn tekeminen on aina kannattavaa, mutta että meillä kuitenkin on jatkossakin varaa suomalaiseen menestystarinaan – hyvinvointivaltioon. Tämä koskee aivan erityisesti lapsiperheitä, jotka ovat hyvinvointivaltion palvelujen suurkuluttajia.

Perheiden hyvinvointi hyvässä tai pahassa näkyy aina suuntaan ja toiseen myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksissa. Tärkeintä on, että ei sorruta säästämään väärästä paikasta.

Kirjoittaja on Kokoomuksen tuore kansanedustaja Hämeestä.

3.8.2011

MARIKA NIEMI: "KESÄÄ LÄMMÖLLÄ MUISTAEN"

Kesäloma lähenee loppuaan. Ilmassa on uuden kouluvuoden kihelmöivää odotusta, mutta samalla kuluneen kesän muistojen haikeutta. Lämmin kesä on hellinyt meitä, jotka nautimme Suomen luonnosta, mökkisaunasta ja vedessä pärskimisestä.

Olisin mielelläni viettänyt enemmänkin aikaa mökkitunnelmissa, mutta tämä kesä poikkesi selkeästi perheemme aikaisemmista kesistä. Teinejä ei enää saanut innostumaan mökkeilystä vanhempien seurassa. Ei auttanut houkutteleminen Puuhamaalla tai kalastusretkillä, ei liioin torikahveilla tai kesäteatterilla. Kesätyöt ja kaverit vetivät pidemmän korren.

Vääjäämättä tulin miettineeksi, että tässäkö ne yhteiset kesälomat sitten olivat. Onneksi ehdimme viettää paljon aikaa yhdessä mökillä, kun lapset olivat pieniä. En ymmärrä sellaista ratkaisua, että vanhemman tai molempien vanhempien lomaillessa, pieni lapsi viettää kesänsä tarhassa.

Vuosia ei saa takaisin, mutta onneksi muistot säilyvät. Valokuva-albumia selatessa kiitän miestäni siitä, että innokkaana valokuvaajana hänellä oli kamera ikuistamassa yhteisiä hetkiä silloinkin, kun en tuntenut itseäni kaikkein hehkeimmäksi hikisen mustikkametsän jäljiltä.

Myönnän, että äitinä on vaikea sopeutua perheen elinkaaren vaiheen muutoksen. Haluaisin pitää tiukasti kiinni tutuista ja turvallisista perinteistä, mutta kuitenkin ymmärrän, että nuorten on aika ottaa itsenäistymisen askelia ja luoda omia kesänviettotapoja.

Jos haluaa olla osa aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten elämää lomallakin, saa olla melkoinen ideanikkari. Vai tarvitseeko sittenkään? Meidän perheessämme kotipihan uudistusprojekti on ollut kuluneena kesänä koko perhettä yhdistävä hanke. Mahtavaa, että jokainen lapsi on osallistunut pihan suunnitteluun ja toteutukseen. Eikä ole liiemmin tarvinnut houkutella. Koti yhdistää ja on tärkeä turvapesä jokaiselle ikään katsomatta. Kun kodissa tapahtuu muutoksia, niissä haluaa olla osallisena jokainen myös kesällä.

Kun muistelen omia lapsuuden kesiä, kaikkein rakkaimmat ja unohtuvimmat kesät olivat loppujen lopuksi aika tavanomaisia. Sillä, mitä teimme, ei juuri ollut merkitystä. Pääasia että kesään mahtui yhteisiä hyviä hetkiä.

Kirjoittaja on espoolainen kaupunginvaltuutettu ja Espoon suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja. Lisää kirjoittajan ajatuksia: www.marikaniemi.com

1.6.2011

ESPOON LASTENLIITON PUHEENJOHTAJA
VILLE LEHTOLA: "VANHEMMUUDEN ZEN"

Yleisin kysymys jonka kuulen tuttaviltani, joilla ei vielä ole lapsia, on että nukutteko hyvin. Ihan kuin vanhemmuus olisi kovaa työtä, jossa kärsimys näyttelee merkittävää sivuroolia. Milloin vanhemmuudesta tai siinä onnistumisesta sitten palkitaan, sillä kovaa työtä kukaan tuskin huvikseen tekee? Ja mikä se sellainen palkinto on, jonka vanhemmuudesta saa?

Palkintoa ei kannata jäädä odottamaan. Opin hyvin nopeasti, että pienenkin lapsen kanssa voi tehdä valtavasti erilaisia asioita. Kyse on mielikuvituksesta. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen ja yhdessä tekeminen on mahdollista sekä lasten että aikuisten ehdot huomioon ottaen. Matkustaminen tuo eksotiikkaa arkeen, ja matkaa on kiva odottaa, vaikkei Eurooppaa pidemmälle menisikään.

Kaiken ei tarvitse olla kovaa työtä, sillä pikkunikseillä saa tilanteen käännettyä rentouttavaksi ja voimia antavaksi. Opin nukuttamaan pikkuneitiä niin, että itsekin nukahdin samalla. Toisaalta kovimpiakin vatsanpuruja varten löytyi sopiva järjestely: kantoliina, joka samalla kun huolehti vauvan nukuttamisesta, vapautti omat kädet muuhun tekemiseen.

Parasta vanhemmuudessa on hetkessä oleminen. Hyviä hetkiä voi kokea milloin vaan, aamulla tai vaikka kauppareissulla, kunhan vain antaa niille mielessään tilaa, eikä täytä sitä kiireellä. Kun on hetkessä mukana, hymykin palkitsee yllättävästi. Päivän päätteksi kun tulee töistä kotiin, on siksi hyvä olla oma kikka takataskussa, millä iltaitkut saa käännettyä hurmaavaksi hymyksi.

Kutsun sitä nimellä ’vanhemmuuden zen’, ja se on sitä, että osaa nauttia hetkestä ja pienellä suunnittelulla ja mielikuvituksella saa vaivalloiselta tuntuvat asiat käännettyä rentouttavaksi ja voimia antavaksi. Palkitsevinta vanhemmuudessa on lapsen kanssa oleminen, ja tuota palkintoa kannattaa nauttia ihan alusta asti.

Kirjoittaja on tuore isä, Espoon Lastenliiton puheenjohtaja, Lastenliiton liittohallituksen jäsen ja tekniikan tohtori.

2.5.2011

”MUN VUORO! -HANKKEEN MAJANRAKENNUSKILPAILU SYNTYI LSTEN OMASTA IDEASTA"

Kolme nurmijärveläistä tyttöä rakensivat majaa viime syksynä Lepsämässä. Majan rakentaminen oli tyttöjen mielestä kivaa yhdessä tekemistä. Lisäksi he olivat erittäin tyytyväisiä rakentamaansa majaan. Omaa majaansa arvioidessaan he tulivat siihen tulokseen, että heidän majansa varmaan menestyisi hyvin majanrakennuskilpailussa.

Majaa viimeistellessään tytöt keksivät, että lapsille tulisi järjestää majanrakennuskilpailu joka syksy. He pohtivat, kuka olisi sopiva henkilö, jolle he voisivat esittää idean kilpailusta. Entinen pääministeri Matti Vanhanen asui sopivasti naapurissa ja hän oli tyttöjen mielestä oikea henkilö. Niinpä tytöt laativat Vanhaselle kirjeen:

”Arvostettu Matti Vanhanen, haluamme järjestää jokavuotisen majanrakennuskilpailun. Maja pitäisi rakentaa luonnonmateriaaleista. Haluaisimme, että antaisit asian ilmi, sillä monet lapset Nurmijärven ja Helsingin alueilla toivovat tätä. Lapset järjestäisivät tiimejä, jotka kilpailisivat keskenään. Olisimme iloisia koko Suomen lasten puolesta jos voisit tehdä asialle jotain. Kiitos kuitenkin!”

Tyttöjen tekemä aloite sai enemmän huomiota kuin mitä he olivat kuvitelleet. Vanhanen otti pian kirjeen vastaanottamisen jälkeen yhteyttä lapsijärjestöihin, jotka ottivat aloitteen innokkaina vastaan ja lähtivät toteuttamaan kilpailua. Mun Vuoro! -lasten osallisuushanke päätti järjestää majanrakennuskilpailun kesällä 2011.

Kysyimme idean keksineiltä tytöiltä, miltä tuntuu, kun heidän ideoimaansa majanrakennuskilpailua ollaan nyt toteuttamassa valtakunnallisesti. Tytöt vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ja he toivoivat, että kilpailuun osallistuisi mahdollisimman moni lapsi ympäri Suomen. Majanrakennuskilpailun taustalla on tyttöjen vanhempien toive siitä, että lapset saisivat olla lapsia tarpeeksi kauan ja tehdä lasten asioita. ”Munkin vanhemmat hokevat, että ehdit vielä tulla aikuiseksi. – Kun olet vielä lapsi, niin leiki ja ole kavereiden kanssa. Iso osa lapsista kuvittelee olevansa aikuisia tai teinejä, eivätkä voi enää leikkiä ja rakentaa majoja”, yksi tytöistä kertoo.

6–12-vuotiaille lapsille tarkoitettu majanrakennuskilpailu järjestetään 23.5.–15.9.2011 Mun Vuoro! -lasten osallisuushankkeen sivuilla valokuvakilpailuna. Lapset lähettävät ottamansa valokuvan ja lyhyen kuvauksen rakentamastaan majasta. Kilpailun tavoitteena on edistää lasten osallisuutta ja tietoutta lasten oikeuksista mukavan toiminnan avulla.

Tekstin ovat kirjoittaneet Mun Vuoro! -hankkeen projektipäällikkö Otto Pasma ja yhteisöpedagogiharjoittelija Taru Vepsäläinen.

Lisätietoa hankkeesta www.munvuoro.fi ja majanrakennuskilpailusta www.munvuoro.fi/majanrakennuskilpailu.

LAPSIASIAVALTUUTETTU MARIA KAISA AULA: ”SUOMESTA MAAILMAN LAPSIYSTÄVÄLLISIN MAA?”

Kansainvälisesti Suomi näyttäytyy lasten hyvinvoinnin mallimaana. Monet asiat on hyvin organisoitu ja järjestelmiä on moneen lähtöön. Näin arvelivat YK:n lapsen oikeuksien komitean jäsenet kun olin sen kuultavana helmikuun alussa.

Toki YK-komitean jäsenet osasivat kysellä myös heikkouksistamme. Erityisesti kiinnosti ristiriita hyvien oppimistulosten ja huonoksi koetun kouluviihtyvyyden välillä. Moni kysyi myös, mitä teemme vanhempien alkoholinkäytön vähentämiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu kokosi YK-raporttiinsa lasten ja nuorten näkökulmia. Heidän huolissaan korostuvat yksinäisyys sekä koulun ja harrastusten suorituspainotteisuus. Aikuisten kiireinen elämäntahti ja kilpailun paineet ulottuvat myös lasten ja nuorten elämään.

Omien vanhempien huolenpito ja tuki, riittävän pienet opetus- ja hoitoryhmät sekä koulun apu kaverisuhteiden solmimiseen ja kiusaamisen vähentämiseen ovat tärkeitä. Lisäksi lapset toivovat monipuolisia kerhoja ja harrastuksia, joissa kilpailun ja valmentautumisen ei tarvitsisi olla pääasia.

Monet pulmat paranisivat, jos aikuisilla olisi enemmän aikaa pysähtyä ja ottaa selvää lasten ja nuorten omista kokemuksista.  Etenkin koulun arkiasioihin lapset haluavat vaikuttaa enemmän.

Aikuisina ja ammattilaisina puhumme palveluista moniin erilaisiin tarpeisiin. Sektorit ja hallinnonalat ovat eriytyneitä. Lasten ja nuorten kannalta hyvän kasvun parasta apua ovat tutut ihmiset, jotka kantavat ja rohkaisevat. Pahoinvoinnin taustalla on usein katkonaisia ihmissuhteita, riitoja, syrjintää ja jäämistä vaille aikuisen huolenpitoa. Parisuhdekiistojen vaikutuksia lasten hyvinvointiin on aliarvioitu. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on lapselle ja nuorelle tärkeää – riippumatta kohtaajan ammattitaustasta.

Vaalien alla on puhuttu siitä, voisiko Suomi olla tulevaisuudessa maailman lapsiystävällisin maa.  Kyllä se on mahdollista. Mutta siihen tarvitaan enemmän aikuisten aikaa, kasvatustehtävän arvostamista sekä parempaa vuorovaikutusta lasten kanssa. Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin.

Lisää lapsiasiavaltuutetun toiminnasta www.lapsiasia.fi

KAROLIINA TIKKA: "ILOA JA TAITOJA VAPAAEHTOISTOIMINNASTA”

Parhaillaan vietetään Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuotta. Yli kolmannes kaikista suomalaisista aikuisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan.  Nuorista mukana on noin neljäsosa, mutta tutkimusten mukaan kiinnostusta vapaaehtoistoimintaa kohtaan olisi enemmänkin, jos itselle sopiva toimintamuoto löytyisi.

Vapaaehtoistoiminnalla voi olla suuri merkitys nuoren elämässä.  Vapaatoiminnassa saa uusia ihmisiä elämään, ja toiminta sitoo yhteisöön ja yhteiskuntaan. Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminta antaa tunteen siitä, että asioihin voi vaikuttaa, toista auttaa ja puutteille tehdä jotakin. Se on myös oppimisen foorumi.

Henkilökohtaisesti koen, että eniten työelämävalmiuksia olen saanut järjestö- ja vapaaehtoistoiminnassa. Peruskoulu antoi yleissivistystä ja yliopisto ajattelun välineitä, mutta vapaaehtoistoiminnassa pääsi kokeilemaan ja tekemään. Kehitysyhteistyöjärjestön kouluvierailijana opin esiintymistä, opiskelijajärjestöissä vaikuttamisen tapoja ja partiossa projektien hallintaa.

Vapaaehtoistoiminnassa opittu ansaitsee tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Parikymppiset nuoret johtavat parhaimmillaan tuhansien jäsenten järjestöjä, ja työtä hakiessa ollaan kiinnostuneita vain kokemuksista Linnanmäen lipunmyynnissä.

Tämä mahdollisuus oppimiseen ja osallistumiseen tulisi olla kaikilla nuorilla. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaiselle nuorelle vapaaehtoistoiminta voi olla arvokas tapa päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja verkostoja.

Tasavertaisia toimintamahdollisuuksia tavoiteltaessa meidän tulee onnistua madaltamaan osallistumisen kynnyksiä – sekä niitä konkreettisia että henkisiä – ja tarjota riittävästi tietoa.  Vapaaehtoistoimintaa tulisi tuoda reippaasti esiin kouluissa, samaan aikaan tekemättä siitä liian paperinmakuista. Rinnan vapaaehtoistoiminnan ilon kanssa nuorten on hyvä ymmärtää, että vapaaehtoistoiminnan rooliin yhteiskunnassa liittyy myös arvovalintoja ja kiperiä kysymyksiä.

Nuorten toimijoiden saaminen mukaan asettaa haasteen järjestöille. Yksi tulevaisuuden trendi vapaaehtoistoiminnassa on, että ihmiset eivät ole valmiita sitoutumaan yhtä pitkäksi aikaa kuin ennen. Projektiluontoisuus on tullut myös vapaaehtoistoimintaan. Miten rakennetaan osallistumisen paikkoja ja muotoja, jotka nuoria kiinnostavat?  Tähän saamme lisävalaistusta, kun Nuorisobarometrin vapaaehtoistoimintaa koskeva tutkimus valmistuu syksyllä 2011.

Kokoamme parhaillaan vapaaehtoistoiminnan vuoden nettisivuille viikon vapaaehtoisten tarinoita. On ollut ihana lukea, mitä vapaaehtoistoiminta eri-ikäisille ihmisille merkitsee. Mitä se merkitsee Sinulle, mitä olet siinä oppinut? Kerro kokemuksistasi tai lue lisätietoa Vapaaehtoistoiminnan vuodesta osoitteessa www.tuntitili.fi.

Kirjoittaja työskentelee Vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011 -hankkeen projektisihteerinä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssissa.

1.2.2011

LAURA MANNINEN: "UNOHTUIKO LAPSEN ETU?"

Joulun alla lähdin lomalle hieman alakuloisissa tunnelmissa. Perusopetuksen uudistus hyytyi viime metreillä poliittiseen kädenvääntöön. Erityisen harmillista asiassa on, että pienimpien etu jäi suurempien jalkoihin. Uudesta tuntijaosta olisivat hyötyneet ennen kaikkea pienet peruskoululaiset.

Uudistuksen parhaita paloja olivat ehdottomasti liikunnan sekä muiden taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen. Lapsilta kysyttäessä liikunta, kuvis, käsityöt ja musiikki kirivät aina suosikkioppiaineiden kärkikaartiin. Ministeri Virkkusen esityksessä liikuntaa olisi lisätty lukujärjestyksiin huimat neljä vuosiviikkotuntia ja taideaineita kutakin yhden oppitunnin verran.

Jokaisen oppilaan on saatava perusopetuksessa onnistumisen kokemuksia, oppimisen iloa ja intoa. On havaittu, että juuri luovat aineet lisäävät opiskelumotivaatiota hyvinkin erilaisilla oppijoilla. Myös pulpetissa istuminen on monelle lapselle helpompaa, jos koulupäivän aikana saa myös liikkua tai purkaa energiaansa luovaan ilmaisuun. Esitykseen sisältynyt draama- tai ilmaisutaitojen oppiminen, olisi ollut suomalaisille lapsille onnenpotku. Omat vahvuudet ja osaaminen on pystyttävä kommunikoimaan myös ääneen, kun kilpailu työmarkkinoilla kiristyy ja kansainvälistyy.

Viimeisimmässä Pisa-vertailussa Suomi pärjäsi jälleen kerran erinomaisesti. Tuloksissa oli kuitenkin huolestuttavia signaaleja. Suomen vahvuutena on ollut, että oppimistulokset ovat koko maassa, koulusta riippumatta, hyvin tasalaatuiset. Nyt erot olivat kuitenkin hieman kasvaneet. Yksi tuntijakouudistuksen tärkeimmistä esityksistä olikin lasten koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Esityksellä olisi turvattu minimituntimäärän nosto myös niissä kunnissa, joissa nyt tarjotaan oppilaille perusopetuksen aikana lähes yhden lukukauden verran vähemmän opetusta. Myös kieliohjelmaa olisi laajennettu niin, että pienemmissäkin kunnissa lapsilla olisi ollut mahdollisuus monipuolisiin kieliopintoihin.

Neuvotteluissa hallituskumppani Keskusta ilmoitti esityksen hylkäämisen syyksi rahan puutteen. Uudistus olisi toki pitänyt maksaa. On kuitenkin kysyttävä, syntyivätkö säästöt oikeasta paikasta. Koulutuksesta, lapsista ja nuorista säästäminen on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa pienessä Suomessa, jossa tarvitsemme pärjätäksemme vahvaa osaamista ja jokaisen panosta. Toivottavasti ensi hallituskaudella kaikilta päättäjiltä löytyy rohkeutta satsata voimakkaasti tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on Kokoomuksen eduskuntaryhmän koulutus- ja elinkeinopoliittinen sihteeri.

5.1.2011

LAURA RÄTY: "LAPSILTA VAADITAAN PALJON"

Suomi ei ole enää kärjessä Pisa-tutkimuksissa. Lapsemme eivät menesty lukemisessa entiseen malliin. Lapset eivät enää lue! Tämä on lähes kansalliseen hätätilaan verrattava asia. Me haluamme olla kärkisijoilla ja haluamme ykköspaikkamme takaisin.

Lapsemme myös liikkuvat vähemmän kuin aikaisemmin. Sen seurauksena lapset ovat huonokuntoisia. Sokeri ja rasva ovat valloittaneet lautasemme ja yhdessä vähäisen liikunnan kanssa tämä ruokavalion muutos on johtanut lasten liikalihavuuteen ja elintasosairauksiin.

Olen todella huolestunut lapsistamme. Mitä tulee kansasta, joka ei lue tai liiku? Miksi he eivät lue tai liiku? Suurin syy lienee aikapula. Lapsilla ei ole aikaa lukea tai liikkua. Aika kuluu kaikkeen muuhun: tv:n katseluun, tietokoneeseen, harrastuksiin ja autossa istumiseen. Meidän vanhempien on syytä katsoa peiliin.

Me vanhemmat päätämme, miten lapsemme aikaansa viettävät. Jos kuljetamme heidät autolla tai julkisilla liikennevälineillä paikasta toiseen sen sijaan, että menisimme yhdessä kävellen tai pyörällä, on liikkumattomuus meidän vikamme. Mikäli hyväksymme tietokoneen näpyttelyn ulkoleikkien tai lukemisen sijaan, tilanne ei tule muuttumaan.

Me vanhemmat myös vaadimme lapsiltamme paljon. Nykylapsilla on monia harrastuksia. Useita lajeja harjoitellaan monta kertaa viikossa. Aika täyttyy koulupäivien jälkeen erilaisista treeneistä ja niihin kulkemisesta.

Olen itse viime aikoina pohtinut paljon tuota harrastusasiaa ja keskustellut monen vanhemman kanssa. Yleisin peruste lasten monille ja erittäin vaativille harrastuksille on se, että lapset itse haluavat niitä tehdä. Näin varmasti on, mutta onko viisivuotias todellakin oikeutettu itse päättämään, että luisteluharrastus vie viisi iltaa viikosta?

Tietokoneet ovat tulleet jäädäkseen ja hyvä niin. Ilman tietokonetta en minäkään tätä kolumnia kirjoittaisi tai pitäisi facebookissa yhteyttä ystäviini. Hyviä laitteita siis. En kuitenkaan haluaisi, että tietokone syrjäyttäisi kirjan tai lukemisen lapseni elämästä.

Nykylapsilta vaaditaankin paljon enemmän, kuin meiltä aikanaan. Nyt ei riitä se, että lukee ja liikkuu. Perusasioiden lisäksi meidän lastemme on pidettävä Suomi tietotekniikan huippumaana, lisättävä aivovientiä ja kehitettävä teknologiaa.

Kirjoittaja on Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsen.

Lisää kirjoittajan ajatuksia www.lauraraty.net.

KOLUMNIT 2012

KOLUMNIARKISTO 2010

KOLUMNIARKISTO 2009