Kansallinen Lastenliitto
Kansallinen Lastenliitto on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
Tiedote 19.4.2010

KANSALLINEN LASTENLIITTO RY: LAPSILLE ENEMMÄN MATALAN KYNNYKSEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUKSIA

Kansallinen Lastenliitto ry on huolissaan suomalaislasten liikkumattomuudesta. Enemmistö lapsista ei liiku terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi ja jopa neljänneksen 7–18-vuotiaista arvioidaan olevan ylipainoisia.

Tilanne uhkaa tulevien työikäistemme työkykyä ja terveyttä ja haastaa toiveet työurien pidentämisestä. ”Lasten liikkuminen ja sitä kautta parempi jaksaminen ovat meidän yhteisiä tavoitteitamme”, korostaa Lastenliiton puheenjohtaja kansanedustaja Anne-Mari Virolainen.

Kansallinen Lastenliitto ry korostaa liikunnan merkitystä: riittävä liikunta on lapsen kehityksen kannalta tärkeää. Alakouluikäisten lasten tulisi liikkua päivittäin vähintään pari tuntia. Liikunnan ei tarvitse olla urheilua, vaan mukaan luetaan kaikenlainen aktiivinen toiminta, kuten erilaiset pelit ja leikit ja koulumatkat.

Päivittäisen liikunnan määrän ja laadun pitäisi mahdollistaa lapsen liikunnallisten perustaitojen kehittyminen, jotta liikunnan harrastaminen innostaisi myös myöhemmällä iällä. Mieleisen lajin tai liikuntamuodon löytäminen on tärkeää ja lapsena omaksutut taidot innostavat jatkamaan liikuntaharrastusta myös aikuisena. Liikunnan on tarjottava myönteisiä elämyksiä, jotta liikkumisen ilo säilyy.

Tänä vuonna vietetään EU:ssa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuotta. Lapsiköyhyys eli köyhyysrajan alapuolelle jääneisiin perheisiin kuuluvien lasten osuus on noin 14 prosenttia. Pienituloisten ja esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten perheiden lasten liikkuminen on tärkeää, sillä liikuntaharrastus ehkäisee syrjäytymistä, kehittää sosiaalisia taitoja ja auttaa jaksamaan.

Kansallinen Lastenliitto haluaa lisätä edullisten mutta silti tasokkaiden liikuntaharrastusten tarjontaa. Pienten lasten liikunnan ei tarvitse olla tavoitekeskeistä välineurheilua, vaan siinä pitäisi korostua leikkimielisyys, yhdessäolo ja liikunnan ilo.

Sen lisäksi, että liikuntaharrastusten kustannukset pidetään matalina, harrastusmahdollisuudet on tuotava lähelle lasta. Turvalliset lähiliikuntapaikat ja esimerkiksi kouluilla järjestettävät liikuntakerhot ovat tärkeitä. Lastenliitto rohkaisee kouluja tekemään entistä enemmän yhteistyötä liikunnallista kerhotoimintaa tarjoavien järjestöjen kanssa. Urheilulajiharjoittelu urheiluseurassa ei sovi kaikille lapsille, mutta se ei saa olla este liikunnan harrastamiselle. Myös vähemmän tavoitekeskeisiä vaihtoehtoja täytyy voida tarjota, jotta jokainen lapsi pääsee nauttimaan liikunnan ilosta.

Kansallinen Lastenliitto ry on valtakunnallinen lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö, joka järjestää mm. teemakerhoja, leirejä ja iltapäiväkerhotoimintaa ympäri Suomea. Muun leiri- ja kerhotoiminnan ohella Lastenliitto järjestää mm. erilaisia tanssi- ja liikuntakerhoja ja liikuntaleirejä. Toiminta pyritään järjestämään lähellä lasta, osallistumiskustannukset pidetään matalina eikä toimintaan ole tasovaatimuksia.

Lisätiedot:
Puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen 
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
p. 050 512 1941

Toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
p. 0207 488 427

 
fiiliskuva1.jpg