Oikopolut

Leirit

Leirit

Leiri = kivaa yhdessä, tekemisen riemua, uusia ystäviä, repullinen kokemuksia

Lastenliitto tarjoaa koulujen loma-aikoina päivä- ja yöleirejä ympäri Suomea. Leirimme ovat pääsääntöisesti viiden vuorokauden mittaisia, syys- ja hiihtolomaleirit voivat olla lyhyempiäkin.

Kesä on leirien kulta-aikaa. Kesäleirillä kerätään reppuun paljon muistoja, kokemuksia ja uuden oppimisen riemua. Jokaisella Lastenliiton leirillä on oma teemansa, jonka ympärille leiri rakentuu. Teemat vaihtelevat vuosittain, mutta niihin sisältyy aina liikuntaa, kättentöitä, ulkoilua ja yhdessä oloa.

Lastenliiton leireillä on aina koulutetut aikuiset ohjaajat suunnittelemassa ja toteuttamassa leiritoimintaa. Joillain leireillämme on myös nuoria apuohjaajia, jotka ovat tulleet Lastenliiton oman Sinustako ohjaaja? -koulutuksen kautta harjoittelemaan lasten parissa työskentelyä leireille. Ohjaajien määrä leirillä riippuu lasten lukumäärästä sekä leirin teemasta. Päiväleirit ovat usein koulujen tai nuorisotalojen tiloissa, yöleirejä järjestetään kurssikeskuksissa tai telttaleireinä luonnon helmassa.

Meille Lastenliitossa palaute toiminnastamme on tärkeää. Jätäthän ruusuja tai risuja leirin päätteeksi palautelomakkeella tai suoralla palautteella ohjaajille tai Lastenliiton toimistolle. Saamamme palaute auttaa meitä kehittämään toimintaamme.

Tämän sivun alla on listattu kaikki leirit, joihin voi tällä hetkellä ilmoittautua. Huomaathan, että kesäleirien ilmoittautuminen alkaa usein vasta keväällä, joten syksyllä leirivalikoimamme on paljon suppeampi. Tarkemmat tiedot leireistä ja niiden sisällöistä löydät yhdistyksen omilta sivuita.

Tervetuloa leirille!

 

Tapahtuma Päivämäärä Paikka Ikäluokka Hinta

ESPOO, Haukilahti - Kepparitallin kesäpäivät 1-6lk

maanantai, 18.06.2018

Toppelundintie 13

Alakouluikäiset

95 €

ESPOO, Jalavapuiston koulu - Kepparitallin kesäpäivät 1-6lk

maanantai, 18.06.2018

Jalavakuja 1

Alakouluikäiset

95 €

ESPOO, Kauklahti - Lajitestaajat 1-4lk

maanantai, 18.06.2018

Hansakallio 2

Alakouluikäiset

90 €

ESPOO, Ruusutorpan koulu - Kepparitallin kesäpäivät 1-6lk

maanantai, 18.06.2018

Leppävaarankatu 24

Alakouluikäiset

85 €

ESPOO, Suurpelto - Keittiöapureiden kesäleiri 1-4lk

maanantai, 18.06.2018

Lillhemtintie 1

Alakouluikäiset

95 €

ESPOO, Tapiola - Kesäleirifestarit 1-6lk

maanantai, 18.06.2018

Tapiontori 3 A

Alakouluikäiset

90 €

HÄMEENLINNA, ETELÄINEN Tohtori Tieteen tutkimuspajaleiri

maanantai, 18.06.2018

Eteläisten koulu, Hämeenlinna

Alakouluikäiset

HELSINKI, Arabia - Viiden tähden metsästys

maanantai, 18.06.2018

Arabia

Alakouluikäiset

95 €

HELSINKI, Yöleiri - Seikkailuleiri Bengtsårissa 3

maanantai, 18.06.2018

Bengtsår

Alakouluikäiset

140 €

LAHTI Tohtori Tieteen tutkimuspajaleiri, Nastola

maanantai, 18.06.2018

Huokotie 9, Lahti

Alakouluikäiset

VANTAA, Hakunila - Kepparitallin kesäpäivät

maanantai, 18.06.2018

Lehtikuusen koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Hiekkaharju - Kepparitallin kesäpäivät

maanantai, 18.06.2018

Hiekkaharjun koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Länsimäki - Pähkähullun professorin tiedepaja

maanantai, 18.06.2018

Länsimäen koulu

Alakouluikäiset

90 €

VANTAA, Pähkinärinne - Kepparitallin kesäpäivät

maanantai, 18.06.2018

Pähkinärinteen koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Päiväkumpu - Kepparitallin kesäpäivät

maanantai, 18.06.2018

Päiväkummun koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Rajatorppa - Lajitestaajat

maanantai, 18.06.2018

Rajatorpan koulu

Alakouluikäiset

90 €

ESPOO, Haukilahti - Minimaailmat kenkälaatikossa 1-6lk

maanantai, 25.06.2018

Toppelundintie 13

Alakouluikäiset

95 €

ESPOO, Tapiola - Pähkähullun Professorin tiedepaja 1-4lk

maanantai, 25.06.2018

Tapiontori 3 A

Alakouluikäiset

95 €

HÄMEENLINNA, ETELÄINEN kokkileiri

maanantai, 25.06.2018

Eteläisten koulu, Hämeenlinna

Alakouluikäiset

HELSINKI, Arabia - Game Over - pelin viemää

maanantai, 25.06.2018

Arabia

Alakouluikäiset

105 €

HELSINKI, Suutarila - Game Over - pelin viemää

maanantai, 25.06.2018

Suutarila

Alakouluikäiset

105 €

HELSINKI, Yöleiri - Seikkailuleiri Bengtsårissa 4

maanantai, 25.06.2018

Bengtsår

Alakouluikäiset

150 €

LAHTI kokkileiri, Nastola

maanantai, 25.06.2018

Huokotie 9, Lahti

Alakouluikäiset

LAHTI Tohtori Tieteen tutkimuspaja, Joutjärvi

maanantai, 25.06.2018

Joutjärven nuorisotalo, Lahti

Alakouluikäiset

Liikunnallinen Kesäleiri 1 Muuramessa

maanantai, 25.06.2018

Muuramen Nuorisoseurantatalolla

Alakouluikäiset

50 €

VANTAA, Hiekkaharju - Keittiöapureiden kesäleiri

maanantai, 25.06.2018

Hiekkaharjun koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Länsimäki - Kesäleirifestarit

maanantai, 25.06.2018

Länsimäen koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Pähkinärinne - Pähkähullun professorin tiedepaja

maanantai, 25.06.2018

Pähkinärinteen koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Päiväkumpu - Keittiöapureiden kesäleiri

maanantai, 25.06.2018

Päiväkummun koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Rajatorppa - Kesäleirifestarit

maanantai, 25.06.2018

Rajatorpan koulu

Alakouluikäiset

95 €

HELSINKI, Arabia - Jessi Jellonan liikuntaleiri

maanantai, 30.07.2018

Arabia

Alakouluikäiset

105 €

HELSINKI, Lauttasaari - Jessi Jellonan liikuntaleiri

maanantai, 30.07.2018

Lauttasaari

Alakouluikäiset

105 €

HELSINKI, Suutarila - Jessi Jellonan liikuntaleiri

maanantai, 30.07.2018

Suutarila

Alakouluikäiset

105 €

HELSINKI, Yöleiri - Arvoitusten Östersundom

maanantai, 30.07.2018

Östersundom

Alakouluikäiset

140 €

Liikunnallinen Kesäleiri 2 Muuramessa

maanantai, 30.07.2018

Muuramen Nuorisoseurantatalolla

Alakouluikäiset

50 €

PORI, Pelikenttien kuningattaret ja kingit -päiväleiri

maanantai, 30.07.2018

Siirtolapuutarhan kerhotila, Iiristie 6

Alakouluikäiset

90 €

RAUMA, Pelikenttien kuningattaret ja kingit -päiväleiri

maanantai, 30.07.2018

Kansallissali, Satamakatu 12

Alakouluikäiset

90 €

VANTAA, Hakunila - Pelastakaa avaruusolio Alvar!

maanantai, 30.07.2018

Lehtikuusen koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Hiekkaharju - Keittiöapureiden kesäleiri

maanantai, 30.07.2018

Hiekkaharjun koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Länsimäki - Pelastakaa avaruusolio Alvar!

maanantai, 30.07.2018

Länsimäen koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Pähkinärinne - Supersankarikokelaiden koulutusviikko

maanantai, 30.07.2018

Pähkinärinteen koulu

Alakouluikäiset

95 €

VANTAA, Päiväkumpu - Pelastakaa avaruusolio Alvar!

maanantai, 30.07.2018

Päiväkummun koulu

Alakouluikäiset

100 €

VANTAA, Rajatorppa - Pähkähullun professorin tiedepaja

maanantai, 30.07.2018

Rajatorpan koulu

Alakouluikäiset

95 €