Haemme Varsinais-Suomeen piirikoordinaattoria

30.9.2015

Piirikoordinaattori pääsee edistämään ja kehittämään toimintaa Varsinais-Suomen alueella. Toimintamuotoja ovat mm. aamu- ja iltapäivätoiminta, teemakerhot sekä leirit koulujen loma-aikoina. Piirikoordinaattori toimii ohjaajien lähiesimiehenä, hallituksen esittelijänä ja sihteerinä. Lisäksi pääset osaksi Lastenliiton loistavaa työporukkaa!

Haemme joukkoomme piirikoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen 1.11.2015-30.10.2016

Tehtävänäsi on edistää ja vakiinnuttaa Varsinais-Suomen alueella Lastenliiton toimintaa, kehittää ja koordinoida aamu- ja iltapäivätoimintaa, teemakerhotoimintaa leiritoimintaa alueella. Toimit alueen ohjaajien lähiesimiehenä ja hallituksen esittelijänä ja sihteerinä.

Edellytämme hakijalta nuoriso-, kasvatus-, sosiaali- tai muun soveltuvan alan vähintään opistoasteista koulutusta, kiinnostusta lapsi- ja varhaisnuorisostyöstä, taloushallinnon osaamista, tietoteknisiä taitoja ja sosiaalisen median tuntemusta sekä valmiuksia kehittää ja käynnistää kerhotoimintoja alueella. Aikaisempi kokemus järjestömaailmasta katsotaan eduksi.

Olet reipas, iloinen etkä pelkää haasteita tai itsenäistä työskentelyä. Tehtävänäsi on mm. toteuttaa toimintaa hallituksen päätösten mukaisesti, vastata piirin taloudesta, hallinnosta ja viestinnästä Lastenliiton strategiaa noudattaen. Et pelkää jalkautua kentälle ja olet valmis tarvittaessa joustamaan työtahdin kiihtyessä. Työskentelet Turussa ja työpisteesi sijaitsee Varsinais-Suomen Kokoomuksen piiritoimistossa.

Työaika 3pv/viikko, lounasetu ja työpuhelin. Työ alkaa 1.11.2015 tai sopimuksen mukaan. Määräaikaista työsopimusta on mahdollista jatkaa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen ma 12.10.2015 klo 12 mennessä osoitteeseen Kansallinen Lastenliitto ry, Kansakoulukuja 3, 00100 Helsinki tai toimisto@lastenliitto.fi. Kuoreen/viestikenttään maininta Piirikoordinaattori. Kutsu haastatteluihin tulee viimeistään viikolla 43 ja haastattelut pidetään mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä.

Lisätietoja tehtävästä

Herttaliisa Tuure
Toiminnanjohtaja
Kansallinen Lastenliitto ry
herttaliisa.tuure@lastenliitto.fi
040 559 4854