
Espoon Lastenliitto ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Sanna Huhtonen. Huhtonen aloittaa tehtävässään 29.4.2023. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM, pääaine sosiologia).
Huhtosella on vahva kokemus ja kiinnostus työskentelystä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä. Hän on työurallaan ollut edistämässä ihmisten hyvinvointiin ja osallisuuteen liittyviä teemoja erilaisten kehittämis-, viestintä- ja vaikuttamistyön tehtävien kautta. Huhtonen on työskennellyt järjestökentän lisäksi yksityisellä sektorilla muun muassa erilaisissa projekti- ja kehitystehtävissä.
Toiminnanjohtajana Huhtonen vastaa yhdistyksen toiminnan johtamisesta, kehittämisestä sekä tekee aktiivista yhteistyötä ja vuorovaikutusta henkilöstön, alan muiden toimijoiden ja eri sidosryhmien kanssa.
”Odotan uusia tehtäviä erityisellä innolla ja mielenkiinnolla. On hienoa päästä tekemään työtä lasten ja nuorten tasa-arvoisten mahdollisuuksien edistämiseksi osana Lastenliiton Espoon yhdistyksen jo nykyisellään osaavaa porukkaa. Mukanani tuon tietotaitoni niin työyhteisön kuin toiminnankin kehittämiseen ja ajatukseni siitä, että parhaita tuloksia syntyy hyvällä yhteistyöllä”, kertoo Huhtonen.
”Olen todella innoissani, että saamme Sannan joukkoomme. Uskon vahvasti, että hän luotsaa Espoon Lastenliittoa ammattitaidolla tuoden samalla tuoretta näkökulmaa tekemiseen. Lisäksi olen vakuuttunut Sannan kyvystä kehittää toimintaa”, hallituksen puheenjohtaja Johanna Majamäki kertoo.