Hae sijaiseksi Espoon iltapäivätoimintaan

6.11.2020

Järjestämme iltapäivätoimintaa Jalavapuiston ja Hösmärinpuiston kouluilla ja haemme toimintaamme nyt sijaisia.

Iltapäivätoiminta on lakisääteistä koulun jälkeen tapahtuvaa ohjattua toimintaa. Iltapäiväkerhomme ovat auki koulupäivisin kello 12–17. Iltapäiväkerhoissa tarjotaan joka päivä välipala sekä leikitään, askarrellaan, ulkoillaan ja pidetään kivaa yhdessä ohjaajien ja kaverien kanssa. Iltapäivän aikana on myös mahdollisuus läksyjen tekoon. Ohjaajat tarjoavat lapsille mieluisaa ja turvallista tekemistä koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoiminnassa on yleensä useampi ohjaaja ryhmässä.

Työ on keikkaluontoista ja siihen kutsutaan tarpeen niin vaatiessa. Tehtävä sopiikin esimerkiksi lisätyöksi tai opiskelun ohessa tehtäväksi. Ohjaajan tulee olla täysi-ikäinen.

Kiinnostuitko? Hae mukaan hakulomakkeellamme. Vain lomakkeen kautta saapuneet hakemukset otetaan huomioon.

Lisätietoja ja tiedustelut työpaikasta: espoo@lastenliitto.fi

Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Lastenliiton tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi.

Lastenliitto toimii vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä, järjestämällä toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Toimintamuotoinamme ovat mm. kerhot, leirit ja retket sekä iltapäivätoiminta.

Arvojamme ovat oman elämän hallinta, erilaisuuden hyväksyminen ja vastuuntuntoisuus.