Haemme toimistoassistenttia

14.1.2019

Hae meille toimistoassistentiksi!

Espoon Lastenliitto etsii 12 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen toimistoassistenttia.

Toimistoassistentin palkkaus toteutetaan STEA:n Paikka auki II -hankkeen rahoituksella. Avustuspäätös saadaan tammikuussa 2019 ja palkkaus toteutetaan vain mikäli avustuspäätös on myönteinen. Työsuhde voidaan aloittaa heti avustuspäätöksen saavuttua, arviolta 2/2019-1/2020. Paikka auki II -hankkeen kautta voidaan työllistää työelämän ulkopuolella oleva tai osatyökykyinen alle 30-vuotias järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin. 

Toimistoassistentti tekee avustavia työtehtäviä järjestön arvoja ja tavoitteita toteuttaen. Työnkuvaan kuuluu  kirjallisen sekä valo- ja videosisällön tuottaminen yhdistyksen verkko- ja somekanaviin, yhdistyksen tapahtumatoimintaan osallistuminen ja tapahtumissa vapaaehtoisten ohjaaminen ja nuorten CV-pajoihin osallistuminen vertaisohjaaja. Työtehtävät räätälöidään palkattavan henkilön kanssa yhdessä henkilön osaaminen, työkyky, oppimishalu ja mielenkiinnonkohteet huomioonottaen. Työnkuva voi pitää sisällään erilaisia työtehtäviä esim. markkinoinnista, suunnittelu- ja organisointityöstä, yleishallinnosta, kouluttamisesta tai ohjaamisesta. Työnkuva voi koostua työtehtävään valitun henkilön kiinnostuksen kohteista riippuen myös erilaisista suorittavista toimistotöistä: mm. asiakirjojen, listojen, tilastojen, lomakkeiden ja laadunarvioinnin kyselyiden valmistelua esimiestä varten, nettisivujen päivitystä, järjestökoordinaattorin määrittämiä markkinointiin liittyviä some- ja foorumipäivityksiä sekä muuta markkinointia, kerho-, leiri-, koulutus-, vapaaehtois- ja/tai tapahtumatoiminnan suunnittelua, valmistelua ja kehittämistä. Mahdollisuuksien mukaan tarjotaan mahdollisuutta osallistua toiminnan toteutukseen esimerkiksi tapahtumaan osallistumalla tai koulutusosioita vetämällä. Työntekijän mentorina toimii järjestökoordinaattori, jonka kanssa käydään ohjauskeskusteluja säännöllisesti työsuhteen aikana. Palkkaus 1900€/kk. 

Edellytämme työtekijältä kiinnostusta lapsi- ja varhaisnuorisotyötä kohtaan, halua kehittää omaa osaamistaan ja edistää järjestön kehittämistä. Olet yhteistyökykyinen, joustava ja innostunut oppimaan uutta. Työtehtävä edellyttää valmiutta erilaisten somekanavien ja Office365:n käyttöön osana päivittäistä työnkuvaa.  

Työllistämishankkeen tavoitteena ovat  
1. Auttaa nuorta saamaan työelämävalmiuksia ja tukea sitä kautta työllistymistä 
2. Antaa nuorelle työkokemusta järjestötyöstä 
3. Löytää nuoren kanssa kiinnostus joko järjestötyön ammattiin ja/tai jatko-opintoihin 

Toiminnan kohderyhmänä on alle 30 -vuotiaat vaikeasti työllistyvät nuoret. Vaikeasti työllistyväksi katsotaan nuori, jolla 
1. on vain peruskoulututkinto ja/tai kesken jääneitä ammattiopintoja tai koulutus ammattiin, jossa ei voi enää työskennellä esim. terveyssyistä ja 
2. vain vähän työelämäkokemusta tai pitkiä poissaoloja työmarkkinoilta tai 
3. on vain osittainen työkyky, esim. terveyssyistä ja työllistyminen on siksi hankalaa 
 
Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeen määritelmä osatyökykyisyydestä:  
"Osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja sidoksissa työkykyisyyden syyhyn, työhön ja työn vaatimuksiin. Osatyökykyisyytta on monenlaista - osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat, elämänkriisin kokeneet. Osatyökykyisiä voivat olla myös pitkäaikaistyöttömät, joiden työ- ja toimintakyky on alentunut vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden takia. Työkyky voi vaihdella elämän eri vaiheissa. Osatyökykyisyys voi olla myös tilapäistä." 

Ehtona on, että palkattava henkilö ei ole työllistynyt Paikka auki - hankkeen kautta aiemmin. Työllistettävä ei voi olla päätoiminen opiskelija. 

Kansallinen Lastenliitto – Espoon aluejärjestö ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö, jonka tavoitteena on järjestää laadukasta ja edullista lapsille, nuorille ja perheille suunnattua matalan kynnyksen toimintaa. Päätoimintamuotoina ovat kerhot, leirit, koulutukset, tapahtumat ja iltapäivätoiminta. Yhdistyksen järjestämän toiminnan kantavana tavoitteena on vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tarjota mahdollisuuksia hyvän elämän edellytyksiin edullisten, laadukkaiden ja kaikille avoimien vapaa-ajan viettotapojen ja harrastuksien järjestämisen kautta. Toiminnallamme haluamme tukea vanhemmuutta ja tarjota lapsille rakentavan kasvuympäristön. 

Kansallinen Lastenliitto – Espoon aluejärjestö ry:n toiminnan taustalla olevat arvot ovat oman elämän hallinta, erilaisuuden hyväksyminen ja vastuuntuntoisuus. Oman elämän hallintaan sisällytämme terveelliset elämäntavat, vahvan itsetunnon, hyvät käytöstavat, luovuuden, osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden. Vastuuntuntoisuudella tarkoitamme ymmärryksen muodostamista yksilön vastuusta itsestään, muista ihmisistä ja ympäristöstä. Viimeinen ydinarvomme – erilaisuuden hyväksyminen – on valittu korostamaan yhteistyökyvyn, suvaitsevaisuuden ja muiden ymmärtämisen tärkeyttä. Tätä kautta yhdistyksen tarkoitus on toimia perheitä yhdistävänä, vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä. 

Täytä hakemus tämän linkin kautta. Emme huomioi muita väyliä pitkin saapuneita hakemuksia. Haastattelut järjestetään mahdollisimman pian ja palkkaamme työntekijän heti sopivan henkilön löydyttyä ja STEA:n avustuspäätöksen saavuttua. 

Yhteystiedot:
Jenni Voutilainen
järjestökoordinaattori

jenni.voutilainen@lastenliitto.fi
puh. 040 585 2722