Oikopolut

ESPOO, Ruusutorpan koulu - Monsterien salaseura 7-10v

Kerhot
Leirit
Tapahtumat ja tempaukset
Iltapäivätoiminta
Jäsenyys
Uutiset

ESPOO, Ruusutorpan koulu - Monsterien salaseura 7-10v

HUOM! LEIRI TÄYNNÄ, ILMOITTAUTUMINEN TAPAHTUU VARAPAIKOILLE!

Frankensteinin hirviö kumppaneineen on perustanut kaikkien Hirvitysten Salaseura Monsteriklubin, johon hyväksytään jäseniksi vain kaikista karmivimmat hirvitykset. Tai niin he ainakin uskottelevat. Tule ottamaan selvää, millaisia nämä kammotukset oikeasti ovatkaan ja olisiko sinulla mahdollisuus saada klubin kunniajäsenyys? Taidepainotteinen päiväleiri. Viikolla taiteillaan, leikitään ja liikutaan monipuolisesti.



Kenelle:
Päiväleiri on tarkoitettu 7-10 -vuotiaille. HUOM! Lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, joten ikärajat ovat vain suosituksia. Leirin toiminta suunnitellaan aina kyseiselle ikäluokalle sopivaksi. Mukaan tulevan lapsen tulee olla taitoa olla ja toimia isossa lapsiryhmässä, leirillä voi olla 10-30 osallistujaa. Mikäli lapsesi käy erityisluokkaa tai tarvitsee koulussa oman avustajan - olethan toimistoon yhteydessä ennen ilmoittautumista, jotta voimme varmistaa leirin sopivan lapsellesi.

Leiriaika ja -paikka
Ruusutorpan koulu, Leppävaarankatu 24
10. -14.6.2019 klo 9.00-15.00

Hinta ja mitä siihen sisältyy:
Leirin hinta on 100€
Hintaan sisältyy lounas, ohjattu leiriohjelma ja -materiaalit sekä vakuutukset.
Leirimaksu maksetaan sähköisesti ilmoittautumisen yhteydessä. Voitte valita myös laskun.

Leirivahvistus:
Onnistuneesta ilmoittautumisesta tulee tieto selaimeen, jonka lisäksi saatte automaattisen vahvistusviestin omaan sähköpostiinne. Säilytättehän tämän viestin itsellänne vahvistuksena ja muistutuksena leirin ajankohdasta. Mikäli sivu ei ilmoittautumisen jälkeen ohjaudu maksuvaiheeseen, tai teille ei tule tietoa ilmoittautumisesta, ilmoittautumisenne ei ole mennyt läpi. Olettehan tällöin mahdollisimman pian yhteydessä toimistoon.

Leirikirje:
Leirikirje löytyy nettisivuiltamme. Jotta saatte ajantasaisimman tiedon leirin asioista, käyttehän lukemassa leirikirjeen vielä ennen leirin alkua.

Muuta huomioitavaa:
Jotta leirikesä olisi mahdollisimman sujuva, tutustuttehan vielä Leirivanhemman infopakettiin, jossa vastaamme useimmin esitettyihin kysymyksiin ja kerromme yleisemmin leiriemme käytänteistä. Paketti kannattaa lukea läpi siitäkin huolimatta että toimintamme on entuudestaan tuttua.


Tutustu Lastenliiton ilmoittautumis- ja peruutussääntöihin, maksu- ja toimitusehtoihin sekä tietosuojaselosteisiin

HUOM! LEIRI TÄYNNÄ, ILMOITTAUTUMINEN TAPAHTUU VARAPAIKOILLE!

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Tutustu Lastenliiton ilmoittautumis- ja peruutussääntöihin, maksu- ja toimitusehtoihin sekä tietosuojaselosteisiin

Ilmoittautumisesta lähetetään vahvistusviesti ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen, johon täytettävät tiedot tulevat koontina.

HUOM! Mikäli haluat valita laskutusvaihtoehdon, niin huolehdithan, että kaikki kentät kohdassa "maksajan tiedot" on täytetty.

Ajankohta

10.6.2019 – 14.6.2019

Paikka

Ruusutorpan koulu, Leppävaarankatu 24

Hinta

100 euroa

Tapahtumatyyppi

Leiri

Tapahtumaluokka

Päiväleiri

Ikähaitari

Alakouluikäiset
← Takaisin

Yhteyshenkilö

  • Jenni Voutilainen
  • jenni.voutilainen@lastenliitto.fi
  • p. 040 585 2722