Toiminnastamme
Järjestämme paljon kaikenlaista kivaa vapaa-ajantoimintaa kerhoja, leirejä, tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja.
KERHOT
Kerhotoimintamme on kivaa yhdessä puuhailua kerhon teemojen parissa siten että lapset pystyvät vaikuttamaan siihen mitä toiminnassa tehdään. Kerhoihin voi osallistua taitotasosta riippumatta, sillä tärkeintä on halu harrastaa sekä päästä kokeilemaan ja nauttimaan tekemisen riemusta. Kaikilla kerhoilla on oma teemansa, jonka mukaan ohjaajat suunnittelevat kerhon rakennetta. Jokainen kerho on kuitenkin yksilöllinen, sillä toiminta muokkautuu lapsiryhmän mukaan kauden edetessä. Kerhotoiminnassa on kaksi eri kautta, syyskausi (syys-joulukuu) sekä kevätkausi (tammi- toukokuu) ja molemmille kerhokausille tulee ilmoittautua erikseen. Kun toimintaan sitoudutaan yhdeksi kaudeksi kerrallaan, lapsi pääsee kokeilemaan helposti, onko harrastus juuri hänelle sopiva.
LEIRIT
Koulujen loma-aikoina puuhaillaan yhdessä leiritoiminnan parissa. Yhdistyksemme leiritoiminta on kivaa yhdessä puuhailua leiriteemojen parissa siten, että osallistujat pystyvät vaikuttamaan siihen mitä toiminnassa tehdään. Teemoja on hyvin erilaisia, aina taiteesta ja liikunnasta keppihevosiin, velhoihin tai vaikkapa avaruuteen. Leireillä ei opiskella, vaan teemaa toteutetaan leikkien, askarrellen ja liikkuen. Yleisesti ottaen kaikilla päiväleireillä teemasta riippumatta nautitaan kuluvasta vuodenajasta, pidetään hauskaa ja puuhataan monenlaista. Päiviin sisältyy ohjattua teematoimintaa sekä vapaata valvottua leikkiaikaa. Koska toiminta muokkautuu leiriviikon aikana, tarkkoja leirisuunnitelmia ei leirin alussa jaeta.
KURSSIT
Kurssitoiminta on lyhytkestoista toimintaa, jossa keskitytään puuhastelemaan tietyn aiheen parissa. Kurssin yleisin kesto on 2-3h päivässä ja kurssikertoja voi olla yksi tai useampi aiheesta riippuen. Kurssit vaativat yleensä ilmoittautumisen ja niiden osallistujamäärä vaihtelee 8-15 osallistujan välillä.
TAPAHTUMAT
Tapahtumat ovat yleensä kaikille avoimia, maksuttomia tapahtumia, joista osa on meidän omia omia, osa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa järjestettyjä. Tapahtumien sisällöt vaihtelevat – toiminta on kuitenkin aina jotakin kivaa puuhaa lapsille ja lapsiperheille Espoon alueella. Tapahtumista kerrotaan aina tarkemmin Ajankohtaista-osiossa sekä sosiaalisen median kanavissamme.
KOULUTUKSET
Järjestämme myös erilaisia koulutuksia, esimerkikisi Nuorten ohjaajakoulutusta, joka on on suunnattu 15-20 -vuotiaille nuorille, joita kiinnostaa lasten kanssa toimiminen, ohjaaminen, itsensä haastaminen sekä vaikuttamistoiminta. Koulutuksen sisällön tavoitteena on nuorten oman ohjaajuuden kehittäminen sekä omien ohjaajavahvuuksien tunnistaminen. Koulutuksia on sekä maksuttomia että maksullisia ja niihin on yleensä ennakkoilmoittautuminen. Myös koulutuksesta kerrotaan aina tarkemmin Ajankohtaista-osiossa sekä sosiaalisen median kanavissamme.
ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Lisäksi toimimme Espoon kaupungin koululaisten iltapäivätoiminnan palveluntuottajana Hösmärinpuiston ja Jalavapuiston kouluilla. Toiminta on koulupäivän jälkeen klo 12-17 välillä järjestettävää, maksullista lasten vapaa-ajan toimintaa, joka on suunnattu 1.-2.-luokkalaisille sekä erityisen tuen tarpeessa oleville peruskoululaisille. Toiminnassa tarjotaan joka päivä välipala sekä leikitaan, askarrellaan, ulkoillaan ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa ohjaajien sekä kaverien kanssa. Iltapäivän aikana on myös mahdollisuus läksyjen tekoon.
SOME
Pääset seuraamaan meitä Facebookissa nimellä Espoon Lastenliitto ry ja Instagramissa @lastenliitto_espoo