Tapahtumahaku

Kiitos leirikesästä!

28.6.2019

Kesän 2019 kesäleirit on nyt saatu päätökseen. Kiitos kaikille mukana olleille!

Taas on takana yksi leirikesä ja mukavat muistot! Kuluneen kesäkuun aikana tehtiin taikasauvoja ja jättisaippuakuplia, ratsastettiin keppareilla, taiteiltiin kesäkursseilla, retkeiltiin sekä vilvoiteltiin helteillä muun muassa taidemuseossa ja veden äärellä.

Aina toki sattuu myös kommelluksia ja yllätyksiä, kuten vaikkapa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, kun erään leiripaikan valtasivat ampiaiset kesken leiripäivän. Kiitokset kuitenkin Mankkaan perhepuistolle avusta ja Tapiolan seurakunnalle yhteistyöhalusta, leiriviikot saatiin yllätysvierailijoista huolimatta oikein mukavasti päätökseen.

Ohjaajat ovat leiritoiminnan pyörityksen sydän ja tänä kesänä olikin ilo huomata, että leiritiimeissämme on paljon tuttuja kasvoja joko menneiltä kesiltä tai muusta toiminnastamme. Ohjaajan työnkuva on moninainen, sillä työnkuva sisältää toiminnan suunnittelun ja ohjaamisen lisäksi vastuun lapsiryhmän turvallisuudesta ja hyvinvoinnista sekä tietysti välillä yhteydenpitoa vanhempiin ja leiripaikan henkilökuntaan.

Hyvältä ohjaajalta vaaditaan moninaisen työnkuvan lisäksi paljon eri ominaisuuksia. Kun keskustellaan hyvän ohjaajan ominaisuuksista, esille nousevat mm. oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, huumori, auktoriteetti, leikkisyys, empaattisuus, tilannetaju, neuvottelutaidot sekä yhteistyökyky. Hyvällä ohjaajalla on silmät selässä ja tuntosarvet päässä, ninjan liikeradat ja mestarin mielenhallinta. Ohjaajia voisikin kutsua melkein supersankareiksi.

Tänä vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa kesätöissä myös kaksi nuorta kesäsomettajaa, jotka taltioivat leirien fiilistä ja julkaisivat materiaalia pääosin Instagramissa. Oli hieno huomata, miten osaavia ja ammattitaitoisia nuoret olivat tekemisissään. Kesäsomettajien ja kolmen apuohjaajan palkkaamisen mahdollisti OP Helsinki ja heidän Kesäduuni OP.n piikkiin- kampanjansa.

Koko leiritoiminnan syy ja se miksi mekin leirejä järjestämme, ovat tietysti lapset ja lasten harrastustoiminnan tukeminen. Osalla lapsista vanhemmat ovat kesäkuussa vielä töissä ja osa haluaa muuten vain kivaa tekemistä ja uusia kavereita. Lasten palautteet ovat aina leiriviikon jälkeen se paras ja antoisin osuus. Parasta palautetta toiminnasta onkin se, kun lapset kertovat viihtyneensä. Ja joskus, vaikka leiriviikolla on puuhattu vaikka mitä, lapsen mielestä ihan kaikista parasta koko leirissä on saattanut olla jätskin syönti. Ja näinhän se on, aina ei tarvitse suorittaa!

Palautteista puheen ollen, on kiva huomata, miten vuorovaikutus perheiden kanssa kasvaa vuosi vuodelta ja kynnys palautteen antoon leirien aikana madaltuu. Positiivista palautetta on aina ihana saada ja kehityskohteita pystytään helpommin kehittämään, kun palautteesta keskustellaan rakentavasti. Kannattaakin huomioida, että kaikille leiriläisten vanhemmille lähetetään valtakunnallisesti kerättävä palautekysely, johon vastaamalla voi vaikuttaa tulevaan toimintaamme. Ja toki toimintaan voi tulla mukaan vaikuttamaan myös esimerkiksi hallituksen jäsenenä tai vapaaehtoisena!

Espoon Lastenliitto laukkaa nyt heinäkuuksi kesälomille ja palaamme uusien ideoiden kera toimistolle jälleen elokuussa.

Kiitokset vielä Kulttuurikeskus Auroralle, Espoon Nuorisopalveluille: Haukilahden monitoimitalolle, Tapiolan nuorisotalolle ja Mankkaan makasiinille sekä Westendinpuiston, Mainingin, Jalavapuiston, Tiistilän, Ruusutorpan ja Karhusuon kouluille, että saimme järjestää toimintaa teidän tiloissanne, ilman teitä toimintaa olisi mahdoton järjestää. Iso kiitos myös HSIS Cateringille loistavasta yhteistyöstä ruokatoimitusten kanssa!

Toivottavasti palaamme jälleen viimeistään ensi kesänä!