Oikopolut

NASTOLA tiedekerho 1.-6.lk. kevät 2019 PUOLI KEVÄTTÄ

Iltapäivätoiminta
Kerhot Hämeenlinna
Leirit Hämeenlinna
Kerhot Lahti
Leirit Lahti
Ilmoittaudu mukaan
Jäsenyys

NASTOLA tiedekerho 1.-6.lk. kevät 2019 PUOLI KEVÄTTÄ

Uskallatko lähteä kanssani kokeilemaan tiedetemppuja? Tiedekerhossa kokeillaan ja ihmetellään tieteen turvallisia ihmeitä ja taikoja ohjaajan kanssa.

Lisäksi mahdollisuuksien mukaan kerhossa pelaillaan, liikutaan, leikitään ja askarrellaan yhdessä. Ohjaaja ottaa huomioon osallistujien toiveet mahdollisuuksien mukaan.

Kerho suunnattu alakoululaisille lapsille. Myös toimeliaat eskarilaiset voivat ilmoittautua mukaan kerhotoimintaan.

Toiminta painottuu ryhmämuotoiseen yhdessä tekemiseen. Kerhoon osallistuminen ei vaadi aiempaa erityisosaamista tai harrastuneisuutta

Kerho kokoontuu maanantaisin klo 13.45 -14.45 Nastolan nuorisotalolla osoitteessa Huokotie 9, Lahti.

 

 

Toiminta on jo alkanut viikolla 7, mutta mukaan pääsee loppukevääksi edullisemmalla hinnalla.

Kerho päättyy viikolla 22. Talvilomaviikolla ja 2.pääsiäispäivänä 22.4. kerhokertaa ei ole.

Kerhon hinta on 35 €/loppu kevätkausi.

 

Maksujärjestelmä on jo muuttunut, joten ilmoittautumisen yhteydessä kerhomaksun veloittaa Collector Bank pankkipalvelu.

Huomio! Mikäli haluat kerhomaksun laskuna, täytä kaikki kohdat maksajan tiedoista (myös ei - pakolliset).

Ilmoittautumisesta tulee sähköpostitse varmistus. Mikäli varmistusta ei ole tullut, ole yhteydessä kerhokoordinaattoriin; kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi.

Ilmoittautuminen mobiililaitteella saattaa olla ongelmallista, suositellaan tietokoneella ilmoittautumista.

 

Toteutuminen varmistetaan huoltajalle kerhokirjeellä sähköpostitse ennen kerhon alkua.

Ennen tätä tiedot kerhon toteutumisesta sähköpostitse osoitteesta kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi

HUOM! Kerhoon mahtuu rajallinen määrä lapsia - ennakkoilmoittautuminen välttämätön!

Ilmoittautumis- ja peruutussäännöt pääset lukemaan tästä.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Tutustu Lastenliiton ilmoittautumis- ja peruutussääntöihin, maksu- ja toimitusehtoihin sekä tietosuojaselosteisiin

Ilmoittautumisesta lähetetään vahvistusviesti ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen, johon täytettävät tiedot tulevat koontina.

HUOM! Mikäli haluat valita laskutusvaihtoehdon, niin huolehdithan, että kaikki kentät kohdassa "maksajan tiedot" on täytetty.

Ajankohta

11.2.2019 13:45 – 27.5.2019 14:45

Paikka

Nastolan nuorisotalo, Lahti

Hinta

35 euroa

Tapahtumatyyppi

Kerho

Ikähaitari

Alakouluikäiset
← Takaisin

Yhteyshenkilö

  • Teresa Kauppala - Teresan tavoitat parhaiten ke, to ja pe
  • kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi
  • p. 044 231 9289