Oikopolut

ip-ohjaaja / Kirkkonummi

ip-ohjaaja / Kirkkonummi

Lastenliitto - Uudenmaan piirijärjestö ry on Uudenmaan alueella toimiva lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Järjestämme Kirkkonummella lakisääteistä iltapäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille neljällä koululla: Kirkkoharju, Laajakallio, Kantvik ja Vuorenmäki. 

Etsimme lukuvuodeksi 2018-2019 Kirkkoharjun toimipisteelleemme vastuuntuntoista, reipasta, jämäkkää, toimeen tarttuvaa ja tiimityöskentelytaidot omaavaa iltapäivätoiminnan ohjaajaa. Toivomme, että sinulla on jokin alan koulutus (esim. koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, lähihoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, liikuntaneuvoja, yhteisöpedagogi, sosionomi) ja/tai kokemusta lasten ja lapsiryhmän kanssa työskentelystä.

Työtehtäviisi kuuluu mm. toiminnan toteutus yhdessä toisen/ toisten ohjaajien kanssa sekä yhteistyö koulun ja vanhempien kanssa. Päivän aikana tehtäviisi kuuluu mm. huolehtia lasten turvallisuudesta, tulo- ja lähtöajoista sekä päivän kulusta tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Iltistemme päivittäiseen ohjelmaan kuuluu ulkoilua, läksy-/lepohetki, ohjattuja toimintahetkiä, kuten liikuntaa ja kädentaitoja sekä valvottua vapaa-aikaa. Iltapäivätoiminnassa tarjotaan päivittäin lapsille välipala, jonka ohjaajat tarjoilevat. Työssä pääset vaikuttamaan toiminnan sisältöön ja kehittämiseen sekä hyödyntämään omia ammatillisia vahvuuksiasi. Tutustuthan iltapäivätoimintamme nettisivuihin: www.lastenliitto.fi/uusimaa/iltapaivatoiminta/

Työt alkavat 22.10.2018 tai sopimuksen mukaan. 
Lakisääteisessä iltapäivätoiminnassa lapsia on ka. 15 henkilöä/ aikuinen.

Työ on määräaikainen 22.10.2018 - 31.5.2019 ja osa-aikainen, tuntipalkka.
Viikkotyötunnit ovat noin 14-18 h/vko.
Iltikset ovat avoinna koulupäivisin klo 12-17, jonka välille ohjaajien työpäivä pääsääntöisesti sijoittuu. Koulujen loma-aikoina ja lauantaityöpäivinä iltapäiväkerho on suljettu. 

Työpaikan osoite:
Kirkkoharjun koulu: Kirkkotallintie 6 A, 02400 Kirkkonummi

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä työnantajalle rikosrekisterilain 6§ 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, joka vaaditaan kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä. Palkkaamme työntekijän heti sopivan henkilön löydyttyä.

Etsimme myös sijaisia kaikille toimipisteillemme paikkaamaan ohjaajiemme satunnaisia poissaoloja. 

Hakemus ja CV lähetetään:
hanna.sares@lastenliitto.fi