Järjestökoordinaattori Lastenliitolle ja Espoon Lastenliitolle
Haemme innokasta, idearikasta ja oma-aloitteista järjestökoordinaattoria koordinoimaan ja kehittämään viestintää ja kerho- ja leiritoimintaa.
Mikä Lastenliitto?
Lastenliitto järjestää lapsille, nuorille ja lapsiperheille elämyksellistä, innostavaa ja lasten näköistä harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa. Toimintaan on helppo osallistua, ja olemme perheitä lähellä ympäri Suomen. Olemme olemassa, jotta jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa. Lastenliiton arvot ovat reilu, välittävä, rohkaiseva ja lapsilähtöinen. Arvot ohjaavat toimintaamme sen kaikilla alueilla, ja ne näkyvät vahvasti niin toimintaan osallistuvien kuin ohjaajien, virkailijoiden ja vapaaehtoisten arjessa. Lastenliitossa toiminnan keskiössä on osallisuus ja yhdessä tekeminen.
Tule lastenliittolaiseksi!
Haemme järjestökoordinaattoria vakituiseen työsuhteeseen. Tehtäväsi on kokoaikainen. Puolet työajastasi toimit Lastenliiton viestinnän kehittämisen ja koordinoinnin tehtävissä, puolet työajasta tehtävänäsi on Espoon Lastenliiton kerho- ja leiritoiminnan koordinointi ja kehittäminen.
Viestinnän tehtävissä vastuualueenasi ovat keskustoimiston viestinnän suunnittelu ja toteuttaminen sekä jäsenjärjestön viestinnälliset tukitoimet. Tehtäväsi sisältää mm. sisällöntuotantoa eri viestinnän kanaviin sekä viestinnän kehittämistyötä.
Kerho- ja leiritoiminnan koordinoinnin tehtävissä suunnittelet Espoon yhdistyksen kerho- ja leiritoimintaa, tapahtumia sekä toteutat niihin liittyvää viestintää ja markkinointia. Osallistut ohjaajien rekrytointiin, perehdytykseen ja toimit kontaktihenkilönä ohjaajien sekä toiminnassa mukana olevien lasten vanhempien suuntaan. Toiminnan kehittämistä teet yhdessä yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa.
Arvostamme osaamista ja tekemisen meininkiä!
Toivomme, että sinulla on:
- soveltuva koulutus (esim. AMK-tutkinto)
- hyvät tietotekniset valmiudet
- hyvät yhteistyötaidot, organisointikykyä ja innostunutta työotetta
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn, mutta omaat hyvä tiimityöskentelytaidot
- kiinnostusta lasten ja nuorten hyvinvoinnin, viestinnän sekä yhdistystoiminnan kehittämiseen
- innostusta, reippautta, vastuuntuntoisuutta, kykyä tarttua toimeen, oma-aloitteisuutta
Kaikkein tärkeintä meille kuitenkin on se, millainen tyyppi olet! Toivomme, että omaksut uusia taitoja ja sisältöjä vikkelästi, tartut ripeästi uusiin tehtäviin ja ennen kaikkea saat asioita luontevasti maaliin itsenäisesti. Esihenkilökokemus ei ole tehtävässä välttämätön, mutta katsomme sen eduksi.
Innostavaa ja tärkeää työtä hyvässä tiimissä
Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän lapsi- ja varhaisnuorisotyön parissa tiimissä, jossa osaamistasi arvostetaan ja työssä kehittymisen mahdollisuuksia tuetaan. Tarjoamme lisäksi:
- mahdollisuuden vaikuttaa toiminnan sisältöön, ideointiin ja kehittämiseen, sekä hyödyntää omia ammatillisia vahvuuksia
- hyvän perehdytyksen tehtävään
- Lastenliiton arvopohjan
- kuukausittaiset tiimipalaverit sekä tiimimme tuen työtehtävässä onnistumisen mahdollistamiseksi
- tuen työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen (mm. joustava etätyömahdollisuus)
- lounasedun
Työskentely tapahtuu Lastenliiton pääkaupunkiseudun toimipisteissä ja osin etänä.
Kiinnostuitko? Hae meille! Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille 14.6. mennessä oheisen linkin kautta. Tehtävä alkaa 14.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Haastattelut järjestetään Espoossa viikolla 25. Lisätietoja tehtävästä antaa Espoon Lastenliiton toiminnanjohtaja Sanna Huhtonen p. 040 500 4922, espoo@lastenliitto.fi
Hae täällä: https://link.webropol.com/s/jarjestokoordinaattori