Oikopolut

Muskari- ja teemakerho-ohjaajia Vantaalle

Muskari- ja teemakerho-ohjaajia Vantaalle

Vantaan Lastenliitto on vuodesta 1972 toiminut voittoa tavoittelematon lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Tavoitteenamme on toteuttaa laadukasta ja matalan osallistumiskynnyksen vapaa-ajan toimintaa, tukea vanhemmuutta ja tarjota lapselle rakentava kasvuympäristö. Järjestämällä edullista ja helposti saavutettavaa toimintaa edistämme tavoitteitamme ja osallistumme osaltamme kasvatustyöhön. Koulujen työaikoina järjestettävien harrastekerhojen lisäksi pidämme leirejä varsinkin kesäisin ja olemme mukana perhetapahtumissa. Kaiken toiminnan taustalla ovat yhdistyksen arvot: oman elämän hallinta, vastuuntuntoisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. 

Kerhotoiminta
Yksi toimintamuodoistamme on lasten harrastekerhotoiminta. Kerhotoimintamme on matalan kynnyksen harrastustoimintaa, joka ei ole tavoitekeskeistä, vaan siinä korostuu leikkimielisyys sekä yhdessäolo. Mukaan voi tulla taitotasosta riippumatta, sillä tärkeintä on halu harrastaa sekä päästä kokeilemaan ja nauttimaan tekemisen riemusta! Kun harrastaminen tarjoaa myönteisiä elämyksiä, ilo harrastamiseen säilyy.

Tule meille kerho-ohjaajaksi!
Innostuneet ja sitoutuneet kerho-ohjaajat ovat kerhotoimintamme perusta. Haemme nyt joukkoomme lasten vapaa-ajantoiminnan ohjaamisesta kiinnostuneita kerho-ohjaajia. Etsimme

  • Muskariohjaajaa (pätevyys vaaditaan) kolmeen ryhmään maanantaisin
  • Teemakerho-ohjaajaa tai ohjaajia neljään tiede-, keppari-, ja monitoimikerhoon kolmena päivänä viikossa. 

Lisätietoa kerhoistamme löydät kerhosivuiltamme.

Mitä ohjaajalta odotetaan
Kerhon ohjaaja on henkilö, joka näyttää omalla esimerkillään mallia, on empaattinen, osallistava, antaa lapselle aikaa ja kuuntelee, on tasapuolinen kaikille sekä luo turvallisen ilmapiirin harrastaa. Ohjaaja vastaa oman kerhonsa toiminnan suunnittelusta yhdessä lasten kanssa sekä ohjaa toimintaa itsenäisesti Lastenliiton arvojen ja laatukriteereiden mukaisesti.

Ohjaajalta toivomme iloista elämänasennetta, vastuullisuutta, idearikkautta ja työhön sitoutumista. Lisäksi jokaiselta ohjaajalta edellytetään valmistautumista ja etukäteen perehtymistä toimintaan ja Lastenliiton yleisiin ohjeistuksiin. Ohjaajan tulee olla täysi-ikäinen.

Kerhon ohjaaminen on mukava harrastus, josta saa työkokemusta. Meillä Lastenliitolla ohjaaja saa työstään myös korvauksen, joka perustuu yksityisen sosiaalipalvelualan TES:iin. Tehtävään valitun tulee esittää työnantajalle rikosrekisterilain 6§ 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Kerhoaika
Kerhokausi alkaa syksyllä viikolla 36 ja päättyy viikolla 50. Kevätkausi alkaa puolestaan viikolla 4 ja päättyy viikolla 19. Kerhoissa ei järjestetä toimintaa koulujen loma-aikoina ja arkipyhinä (esim. vappu, pääsiäinen, itsenäisyyspäivä). Mahdollisuutena on jatkaa kerho-ohjausta myös tulevina kausina.

Hakeminen
Mikäli koet olevasi sopiva henkilö, laitathan avoimen hakemuksen ja CV:si osoitteeseen: vantaa.koordinaattori@lastenliitto.fi 

Tiedustelut työpaikasta voit osoittaa samaan sähköpostiin. Lomailemme heinäkuussa, joten palaamme asiaan loppukesästä.