Vantaa / kerho-ohjaajia kaudelle 2022-2023

Etsimme innokkaita, omatoimisia ja vastuuntuntoisia ohjaajia kerhoihimme kaudelle 2022-2023 eri puolille Vantaata!

Lapset piirtävät pokemon-hahmoja iltapäivätoiminnassa Vantaalla. Kuvassa kysytään haluatko töihin Lastenliitolle.

 

Haluatko mukaan luomaan unohtumattomia ja innostavia harrastuskokemuksia lapsille ja nuorille Vantaalla lukuvuonna 2022-2023? Vantaan Lastenliitto etsii nyt innostuneita ja idearikkaita ohjaajia tulevalle lukuvuodelle erilaisiin harrastekerhoihin.

Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö, joka on perheitä lähellä ympäri Suomen. Järjestämme lapsille, nuorille ja lapsiperheille elämyksellistä, innostavaa ja lasten näköistä harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa, johon on helppo osallistua. Olemme olemassa, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa. Lastenliiton järjestämän toiminnan taustalla ovat yhdistyksen arvot: reilu, rohkaiseva, lapsilähtöinen sekä välittävä. Kaiken toimintamme keskiössä on osallisuus ja yhdessä tekeminen. 

#kivaayhdessä 

Vantaalla toimiva Vantaan Lastenliitto ry järjestää kerran viikossa kokoontuvia matalan kynnyksen harrastuksia eri puolilla Vantaata kouluilla, nuorisotaloilla ja asukastiloilla. Kaipaamme nyt joukkoomme lasten vapaa-ajanohjauksesta kiinnostuneita ohjaajia lukuvuodelle 2022-2023. 
 
Tarjolla on töitä sekä vastuuohjaajille että joissain kerhoissa apuohjaajille.


Kerhotoiminta 

Kerhotoimintamme on kivaa yhdessä puuhailua erilaisten teemojen parissa. Kerhossa keskitytään hauskaan yhdessä tekemiseen, uuden oppimiseen ja harrastamiseen rennosti ilman tiukkoja tavoitteita tai taitotasoja. Jokaisessa kerhossa tärkeässä osassa on lasten ja ohjaajan /ohjaajien toiveet ja toiminta rakentuu lapsiryhmän ja ohjaajatiimin mukaan. 
 
Kerhotoimintamme on matalan kynnyksen harrastustoimintaa, joka ei ole tavoitekeskeistä, vaan siinä korostuvat osallisuus ja yhdessä tekeminen. Toiminta on kivaa yhdessä puuhailua kerhon teemojen parissa siten että lapset pystyvät vaikuttamaan siihen mitä toiminnassa tehdään. Kerhoihin voi osallistua taitotasosta riippumatta, sillä tärkeintä on halu harrastaa sekä päästä kokeilemaan ja nauttimaan tekemisen riemusta! 

Jokainen ohjaaja suunnittelee toiminnan sisällön itse, Lastenliiton arvojen ja laatukriteereiden mukaisesti, hyödyntäen Lastenliiton toimintamateriaaleja. Lisäksi suunnitelmia muokataan aina yhdessä lasten kanssa, jotta saadaan aikaan ryhmän näköistä toimintaa.

Kerhojen kesto on ryhmästä riippuen 45-90 min. ja kerhoryhmiä saattaa olla yksi tai useampi. Yksi ohjaaja voi ohjata yhtä tai useampaa kerhoa. Joissakin kerhoryhmissä on ohjaajatiiminä vastuuohjaaja + apuohjaaja ja joitain kerhoja ohjaa vastuuohjaaja yksin.
 
Mitä ohjaajalta odotetaan sekä työnkuvat 

Lastenliiton ohjaaja on henkilö, jonka toiminnassa näkyvät Lastenliiton arvot reilu, rohkaiseva, lapsilähtöinen sekä välittävä. Ohjaaja näyttää omalla esimerkillään mallia, on empaattinen, osallistava, antaa lapselle aikaa ja kuuntelee, on tasapuolinen kaikille sekä luo turvallisen ilmapiirin harrastaa.Ohjaajalta toivomme iloista elämänasennetta sekä idearikkautta, työhön sitoutumista sekä kokemusta erilaisten ryhmien ohjaamisesta.

Kerho-ohjaajan toimenkuvaan kuuluu toiminnan itsenäinen suunnittelu- ja ohjaustyö, vastuu lapsiryhmän turvallisuudesta, tavaran huolto sekä paikkojen kunnossapito. Lisäksi jokaiselta ohjaajalta edellytetään valmistautumista ja etukäteen perehtymistä toimintaan ja Lastenliiton yleisiin ohjeistuksiin. Kaikille kerho-ohjaajille järjestetään perehdytys yhdistyksen toimintaan.

Jokainen ohjaaja tai ohjaajatiimi suunnittelee toiminnan sisällön itse, Lastenliiton arvojen ja laatukriteereiden mukaisesti, hyödyntäen Lastenliiton toimintamateriaaleja. Lisäksi suunnitelmia muokataan aina yhdessä lasten kanssa, jotta saadaan aikaan ryhmän näköistä toimintaa.

Vastuuohjaajan tulee olla täysi-ikäinen, mutta apuohjaajana voi toimia myös alaikäinen. Ohjaajien tulee sitoutua tehtävään kerhokauden ajaksi (syyskausi vko 36 - vko 50), toki ohjaajana voi jatkaa myös tulevilla kausilla. Ohjaustyö sopii opiskelijalle, mutta oikein hyvin myös harrastuksena muun työn oheen. Ohjaajaksi valituilta vaaditaan rikosrekisterilain 6§ 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
 
 
Ohjaajana toimimisen etuja 
Lastenliiton ohjaajana pääset osaksi alueen lapsi- ja varhaisnuorisotyötä sekä järjestömaailmaa. Meillä pääset toteuttamaan itseäsi ja ideoitasi sekä luomaan lapsille ikimuistoisia harrastuskokemuksia. 
 
Lisäksi saat: 

  • Perehdytyksen Lastenliiton toimintaan sekä omaan työnkuvaasi
  • Esihenkilön ja työtiimin tuen 
  • Kirjallisen työsopimuksen ja työtodistuksen 
  • Palkan työstäsi. Palkka on sopimuspalkka, joka pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n palkkataulukkoon. Lähtöpalkka 0-5 kokemusvuodella 1h kerhosta on 18,84e/kerhokerta ja 1,5h kerhosta 25,12e/kerhokerta. Apuohjaajan lähtöpalkka 0-5 kokemusvuodella 1h kerhosta on 14,13e/kerhokerta ja 1,5h kerhosta 18,84e/kerhokerta. TES:n mukaiset ikävuosilisät otetaan myös sopimuspalkassa huomioon.  
  • mahdollisuuden tehdä ohjaustyötä kerhotoiminnan lisäksi mm. tapahtumissa, iltapäivätoiminnassa ja leiritoiminnassa
  • mahdollisuuden työllistyä myös määräaikaisen työsuhteen jälkeen

Hakuaika ja hakeminen 
Mikäli koet olevasi sopiva henkilö luomaan matalan kynnyksen innostavia, turvallisia ja osallistuavia kerhoja, voit hakea ohjaajaksi tämän linkin kautta Webropol-lomakkeella. Vain lomakkeen kautta tehdyt hakemukset huomioidaan. HUOM! Toimisto lomailee heinäkuun ja rekryjä edistetään seuraavaksi elokuussa. Teemme palkkauksia pitkin alkusyksyä aina sopivan henkilön löydyttyä.

Voit kertoa hakemuksessa ensisijaiset toiveesi kerhopaikkojen suhteen. Kerhopaikkoja tulee eri puolille Vantaata. 

Voit täydentää hakemustasi vapaamuotoisella videohakemuksella, jonka voit lähettää whatsappilla alla olevaan numeroon tai esimerkiksi jakaa pilvipalveluun tai youtubeen lisäämäsi videon linkin. Huomioithan, että katseluoikeudet ovat kunnossa. 

Tiedustelut ja mahdolliset videohakemukset (lomakkeen lisäksi) whatsappilla
Inka Kiuru, Vantaa: 050 563 0526, vantaa@lastenliitto.fi

HUOM! Kerho-ohjaajan paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Voit jättää hakemuksen, vaikkei juuri tällä hetkellä olisi halumaasi kerho-ohjaajan paikkaa tarjolla, sillä tarjota voi vielä täydentyä kauden aikana.