Tapahtumahaku

PORI, Kamun syyslomaleiri 19.-23.10.2020

 

SYYSLOMALEIRI PERUTTU KORONATILANTEEN VUOKSI


Syyslomalla ei tarvitse olla yksin kun voi tulla mukaan Lastenliiton syyslomaleirille! Päivät vietetään yhdessä leikkien, seikkaillen ja oppien uutta. Syyslomaleiri järjestetään maanantaista perjantaihin joka päivä klo 9-15 Porin keskustassa. Syyslomaleirillä matkataan maailman ympäri: tutustumme eri maanosiin niin leikkien, seikkailujen ja kaikkien aistien avulla!​

Kenelle:
Päiväleiri on tarkoitettu 7-12 -vuotiaille. Mukaan voivat tulla kaikki vuosina 2008-2013 syntyneet lapset, joilla on taitoa olla ja toimia isossa lapsiryhmässä. Huom! Ikärajat ovat vain suosituksia, joiden mukaan leirien toiminta suunnitellaan.  Leirille ilmoittautuminen ei vaadi aiempaa osallisuutta Lastenliiton toimintaan. 

Lapsen voi ilmoittaa myös osaksi viikkoa, kuitenkin vähintään kolmeksi päiväksi. Päiväkohtainen hinta on 20€. Ilmoita lapsesi osaksi viikkoa suoraan toimistolle, satakunta@lastenliitto.fi

Leiripaikka- ja aika: 
Leiri pidetään 19.-23.10.2020 klo 9-15 Kulttuuritalo Annankatu 6:ssa. 

Hintaan sisältyy: 
Leirimaksu 85€, Lastenliiton jäseneltä 75€ (5pv). Hinta pitää sisällään hauskan leiriohjelman, tarvittavat materiaalit, vakuutuksen sekä lämpimän lounaan ja kevyen välipalan päivittäin. Muistathan ilmoittaa mahdolliset ruoka-aineallergiat ja erityisruokavaliot ilmoittautumislomakkeella.

Kysyttävää?
Ole yhteydessä piirikoordinaattori Maarit Salmiseen (045 348 2181 tai satakunta@lastenliitto.fi)

HUOM! Tutustuthan leirin ilmoittautumis- ja peruutussääntöihin ennen ilmoittautumista! Leiri järjestetään, mikäli leirille ilmoittautuu vähintään seitsemän (7) lasta.

Ilmoittautuminen 12.10 mennessä.
Ilmoittautumisajan loputtua vapaita paikkoja voi kysellä piirikoodinaattorilta 
(045 348 2181 tai satakunta@lastenliitto.fi)

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Ajankohta

19.10.2020 09:00 – 23.10.2020 15:00

Paikka

Kulttuuritalo Annankatu 6

Hinta

85 euroa

Tapahtumatyyppi

Leiri

Tapahtumaluokka

Päiväleiri

Ikähaitari

7 - 12 -vuotiaat

Osallistujamäärä

2 / 10
← Takaisin