Huhtikuu

Romanien kansallispäivä:

- Tutustutaan romanikultuuriin ja romanilippuun. Askarrellaan yhdessä lippunauha täynnä romanilippuja ja Suomen lippuja.

 

Songkran:

Thaimaan uusi vuode, ilon, puhdistautumisen ja veden juhla.

- Vesisota sään salliessa

- Veden siirtokisa: ämpäristä toiseen ampäriin esim. lusikalla siirtäminen.

- Vesipisara-aiheiset askartelut,laveeraus vesiväreillä.

- Sawatdee Pee Mai! (hyvää uutta vuotta thaiksi)

 

National Siblings Day:

Sisarusten kunnioittamisen juhla.

- Yhteinen keskusteluhetki. ("Onko sinulla sisaruksia?" "Mitä tykkäät tehdä heidän kanssaan?" "Miten voimme olla hyviä sisaruksia tai ystäviä toisillemme?")
-> tavoite herättää ajatuksia perhesuhteista ja ystävyydestä.

- Kortit sisarelle tai hyvälle ystävälle.

- Kirjoitetaan tarina sisaruudesta/ystävyydestä TAI piirissä, siten että jokainen sanoo vuorollaan lauseen yhteiseen tarinaan.

Kortti sisarukselle

Sisarukselle kortin tekemiseksi ei tarvita erillistä syytä tai päivää.

Kansainvälistä sisaruspäivää kuitenkin vietetään 10.4. Kansainvälinen siskojen päivä taas on 2. elokuuta ja veljien päivä
taas 24. toukokuuta.

Yleensä kortissa kerrotaan, miksi sisarus on itselle tärkeä tai
kuinka paljon tämä itselle merkitsee.

Korttiin voi esimerkiksi piirtää sisaruksen lempi juttuja tai kuvan
itsestä ja sisaruksestaan. Myös ystävänpäiväkorteista voi hyvin
ottaa mallia.

Erilaisia luovia malleja löytyy esimerkiksi YouTubesta
hakusanoilla: siblings day card, sisters day card ja brothers day
card.

Earth Day:

Ympäristötietoisuus ja kestävä kehitys. 

- Lastenliiton ympäristösuunnitelma.

- Ekotekoja Kamun kanssa materiaali.

- Ruokahävikin huomioiminen itapäiväkerhojen välipalalla.

- Lastenliiton vinkit esim. Kevätbongaus, lajitunnistus

 

Kultainen viikko:

Viikko, joka kattaa monta Japanin juhlapäivää. Shōwa-päivä (29. huhtikuuta) kunnioittaa keisari Hirohiton syntymäpäivää. Se keskittyy Japanin historiaan Shōwa-kaudella. Perustuslakipäivä (3. toukokuuta) merkitsee Japanin sodanjälkeisen perustuslain alkua vuonna 1947, juhlistaen demokratiaa ja vapautta. Vihreä päivä (4. toukokuuta) on päivä nauttia luonnosta ja ajatella ympäristöä. Lasten päivä (5. toukokuuta) juhlistaa lasten terveyttä ja onnellisuutta, jota symboloivat voimaa edustavat karppiviirit.

- Karppiviirien askartelu.

- Vihreään pukeutuminen 4.5.