Oikopolut

LAHTI kokkikerho Metsäkangas kevät 2019

Iltapäivätoiminta
Kerhot Hämeenlinna
Leirit Hämeenlinna
Kerhot Lahti
Leirit Lahti
Tapahtumat Häme
Uutiset

LAHTI kokkikerho Metsäkangas kevät 2019

Kokkikerhossa kokataan ja leivotaan monipuolisesti niin suolaista kuin makeaakin. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan kerhossa pelaillaan, liikutaan, leikitään ja askarrellaan yhdessä. Ohjaaja ottaa huomioon osallistujien toiveet mahdollisuuksien mukaan.

Kerho suunnattu alakoululaisille lapsille.

Toiminta painottuu ryhmämuotoiseen yhdessä tekemiseen. Kerhoon osallistuminen ei vaadi aiempaa erityisosaamista tai harrastuneisuutta.

Kerho kokoontuu maanantaisin klo 17.00-18.30 Metsäkankaan nuorisotilalla osoitteessa Suitsikatu 10, Lahti.

HUOM! KELLONAJAN MUUTOS KEVÄTKAUDEN KERHOON!

 

Toiminta alkaa viikolla 3 ja päättyy viikolla 18. Talvilomaviikolla ja 2.pääsiäispäivänä 22.4. kerhokertaa ei ole.

Kerhon hinta on 49€/kevätkausi.

Huomio! Maksujärjestelmä on jo muuttunut, joten ilmoittautumisen yhteydessä kerhomaksun veloittaa Collector Bank pankkipalvelu. Kerhomaksun saa myös halutessaan laskuna. Ilmoittautumisesta tulee sähköpostitse varmistus. Mikäli varmistusta ei ole tullut, ole yhteydessä kerhokoordinaattoriin; kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi.

Ilmoittautuminen mobiililaitteella saattaa olla ongelmallista, suositellaan tietokoneella ilmoittautumista.

 

Toteutuminen varmistetaan huoltajalle kerhokirjeellä sähköpostitse ennen kerhon alkua.

Ennen tätä tiedot kerhon toteutumisesta sähköpostitse osoitteesta kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi

HUOM! Kerhoon mahtuu rajallinen määrä lapsia - ennakkoilmoittautuminen välttämätön!

Ilmoittautumis- ja peruutussäännöt pääset lukemaan tästä.

 

 

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Tutustu Lastenliiton ilmoittautumis- ja peruutussääntöihin, maksu- ja toimitusehtoihin sekä tietosuojaselosteisiin

Ilmoittautumisesta lähetetään vahvistusviesti ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen, johon täytettävät tiedot tulevat koontina.

Ajankohta

14.1.2019 17:00 – 29.4.2019 18:30

Paikka

Metsänkankaan nuorisotila, Lahti

Hinta

49 euroa

Tapahtumatyyppi

Kerho

Ikähaitari

Alakouluikäiset
← Takaisin

Yhteyshenkilö

  • Teresa Kauppala
  • kerhokoordinaattori.hame@lastenliitto.fi
  • p. 044 231 9289