LeaderLinnaseudun hankerahoitus on mahdollistanut harrastamisen Hämeenlinnan lähiseuduilla

2.12.2025

Hämeen Lastenliitto ry sai hankerahoitusta LeaderLinnaseudulta vuodelle 2025. Rahoituksen avulla on järjestetty toimintaa Hämeenlinnan pitäjissä, kuten mm. Iittalassa ja Rengossa. LeaderLinnaseudun rahoitus on taannut sen, että kantakaupungin ulkopuolella asuvillekin lapsille on tarjolla harrastuksia ja muuta vapaa-ajan toimintaa! Rahoituksen avulla on järjestetty kerhoja, talvilomaleiri sekä erilaisia työpajoja vuoden 2025 aikana. Rahoituksen EU-osuus on ollut 2 365,85 €.

Kaikki toiminta on ollut Lastenliiton arvojen mukaista; reilua, rohkaisevaa, lapsilähtöistä ja välittävää! Toimintaa järjestetään paikoissa, joihin lasten on helppo kulkea ja ohjaajina toimivat turvalliset ja välittävät ohjaajat. Lapset osallistuvat toiminnan sisällön suunnitteluun ja heidän toiveitaan kuunnellaan! LeaderLinnaseudun hankerahoitus on mahdollistanut myös nuorten apuohjaajien palkkaamisen. Näin olemme saaneet sekä entistä laadukkaampia kerhoja että voineet tarjota arvokkaita ensimmäisiä työelämän kokemuksia nuorille! Yhteistyö LeaderLinnaseudun kanssa kannustaa osallistavaan ja yhteisölliseen toimintaan.