Iltapäivätoiminta

Hämeen Lastenliiton iltapäivätoiminta

Hämeen Lastenliitto ry toimii Lahden kaupungin palveluntuottajana iltapäivätoiminnan järjestäjänä. Lukuvuonna 2025-26 toimimme Tiirismaan, Lotilan, Kivimaan, Kärpäsen, Jalkarannan, Lähteen, Kariston kouluilla sekä Kartanon ja Alasenjärvenkouluilla kahdessa eri toimipisteessä (Kartanon Kärrytie ja Kankaantie sekä Alasenjärven Itäinen ja Kunnas).

Iltapäivätoiminta on koulun jälkeen tapahtuvaa ohjattua vapaa-ajan toimintaa koululla. Hämeen Lastenliiton iltapäivätoiminnassa toteutetaan Lastenliiton arvoja reilu, rohkaiseva, välittävä ja lasilähtöinen. Toiminta painottuu luovaan toimintaan, leikkiin ja myönteisiin elämyksiin. Iltapäivätoiminnan sisällön suunnittelussa kuunnellaan lapsiryhmän toiveita. Iltapäivätoiminnassa ulkoillaan päivittäin.  Myös läksyjen tekemiseen voidaan toimipaikasta riippuen varata aikaa.

Hämeen Lastenliiton iltapäivätoiminnan painopisteenä keväällä 2026 on rentoutumis- ja rauhoittumistaidot. Toiminnassa on kuukausikohtaiset painopisteet, joita eri ip-yksiköt toteuttavat ryhmälle sopivalla tavalla. Painopisteet ovat yhteisöllisyys ja monikulttuurisuus, omien ja ryhmäläisten vahvuuksien tunnistaminen, kestävä kehitys, luonto sekä kevään juhlat.

 Yhteistyö kodin ja ip:n välillä on ensiarvoisen tärkeää. Syyskaudella ip-yksiköissä pidetään Perheiden illat. Vanhempianvartteja voidaan järjestää matalalla kynnyksellä ympäri lukuvuoden. 

Linkit lisätietoihin:

Lahden kaupungin iltapäivätoiminta

Käytännöt iltapäivätoiminnassamme

Lahden kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminta pähkinänkuoressa