PORI, Kamun kaupunkiseikkailuleiri 7-12v

Porin Lastenliiton päiväleiri 3.-7.6.2024 klo 9-15 Porin Nuorisotalolla

Kamun kaupunkiseikkailuleirillä päästään viettämään huippuhauskaa aikaa kesäloman ensimmäisellä viikolla. Leiriohjelmassa painotetaan retkeilyä lähiympäristössä. Luvassa on muun muassa retki Pelle Hermannin puistoon ja Herralahden jalkapallokentälle sekä opettavainen patsaskävely. Lapsilla on myös halutessaan mahdollisuus monipuoliseen askarteluun. 

Lisäksi tietenkin pelaillaan, nautitaan rennosta yhdessäolosta ja kesäloman alkamisesta. Lopullinen ohjelma määräytyy osallistujien ja ryhmän mielenkiinnon kohteiden sekä sääolosuhteiden mukaan. Leirin päättäjäispäivänä discoillaan ja herkutellaan Nuorisotalolla.

Kenelle:
Päiväleiri on tarkoitettu 7-12 -vuotiaille. Mukaan voivat tulla kaikki vuosina 2012-2017 syntyneet lapset, joilla on taitoa olla ja toimia isossa lapsiryhmässä. Huom! Ikärajat ovat vain suosituksia, joiden mukaan leirien toiminta suunnitellaan. 

Leiriaika ja -paikka: 
Leiri pidetään ma-pe 3.-7.6.2024 päivittäin klo 9-15 Porin Nuorisotalon tiloissa (Isolinnankatu 12, 28100 Pori), kerhohuoneet toimivat niin sanotusti tukikohtana ja leirillä ollaan mahdollisimman paljon ulkona.

Hintaan sisältyy: 
Leirimaksu 90 € (5 päivää). Hinta pitää sisällään monipuolisen leiriohjelman, tarvittavat materiaalit, vakuutuksen sekä lounaan ja välipalan päivittäin. Lounaalla käydään läheisessä lounas-kahvilassa. Muistathan ilmoittaa mahdolliset ruoka-aineallergiat ja erityisruokavaliot ilmoittautumislomakkeella!

Leirikirje ja tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen viimeistään viikkoa ennen leirin alkua. Kysyttävää? Ole yhteydessä piirikoordinaattoriin (045 348 2181 tai satakunta@lastenliitto.fi)

Tutustu ennen ilmoittautumista ilmoittautumis- ja peruutussääntöihimmemaksu- ja toimitusehtoihimme sekä tietosuojaselosteisiimme. Kiitos!

Terms and conditions for registration and cancellation can be found in English on this page, information about processing of personal data on this page and payment terms and conditions on this page. Scroll down the pages to find English versions.

Ilmoittaudu tapahtumaan

Ilmoittautujan tiedot

Kyllä, lapsi saa lähteä yksin kotiinEi, lapsi noudetaan
EiKyllä
Kyllä! Haluan liittää lapseni jäseneksi (0€/vuosi)Ei kiitosKyllä! Haluan liittyä itse aikuisjäseneksi +5,00 €Lapsi on jo Porin Lastenliiton jäsen
KylläOlen jo tilaajaEi
Kyllä
Kyllä
Kyllä
+ Lisää uusi osallistuja


Poista osallistuja
Kyllä, lapsi saa lähteä yksin kotiinEi, lapsi noudetaan
EiKyllä
Kyllä! Haluan liittää lapseni jäseneksi (0€/vuosi)Ei kiitosKyllä! Haluan liittyä itse aikuisjäseneksi +5,00 €Lapsi on jo Porin Lastenliiton jäsen
KylläOlen jo tilaajaEi
Kyllä
Kyllä
Kyllä

Ajankohta

3.6.2024 09:00 – 7.6.2024 15:00

Paikka

Porin Nuorisotalo

Hinta

90 euroa

Tapahtumatyyppi

Leiri

Tapahtumaluokka

Päiväleiri

Ikähaitari

7 - 12 -vuotiaat

Osallistujamäärä

13 / 15
← Takaisin