Jäsenyys

Espoon Lastenliitto on lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö ja henkilöjäseniämme ovat pääosin toimintaan osallistuvat lapset ja nuoret, mutta myös vanhemmat voivat liittyä jäseneksi ja tukea näin lasten ja nuorten toimintaa Espoon alueella.

Jäsenenämme saat ensimmäisenä tiedon tulevista jäsentapahtumista, leireistä, kerhoista ja koulutuksista. Yli 15-vuotta täyttäneet jäsenet ovat myös äänivaltaisia aluejärjestön kokouksissa, joissa päätetään aluejärjestön asioista. Tule siis mukaan vaikuttamaan Lastenliiton kautta Espoon lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön!

Espoon Lastenliitto ry:n hallitus vuonna 2022

Puheenjohtaja Johanna Majamäki
Hallituksen jäsenet: Pirkko Elo, Taryne Kalima, Minna Kartano, Mia Oulasvirta ja Kira Oksanen

Jäsenmaksu 2022:
Nuorisojäsen (0-29-vuotiaat) 0€
Aikuisjäsen 20€
Kannatusjäsenmaksu (alkaen 50€). Kannatusjäseneksi voi liittyä henkilö tai yhteistyötaho, joka haluaa tukea toimintaamme vuosittaisella kannatusjäsenmaksulla

  • Toimintaamme saa osallistua olematta jäsen eikä kerhoille ja leireille osallistuvia lapsia liitetä automaattisesti jäseniksi.
  • Jäsenenä saat käyttöösi jäsenedut, joita ovat mm. erilaiset jäsentapahtumat.
  • Tiedotamme jäseniämme toiminnastamme noin neljä kertaa vuodessa sähköpostitse lähetettävällä jäsenkirjeellä.
  • Jäsenyyteen liittyvissä kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä toimistoomme.
  • Huomioithan, että jäsenyys on voimassa kunnes jäsen itse irtisanoo sen ilmoittamalla asiasta toimistoomme.

Jäsenasioissa voit olla yhteydessä järjestökoordinaattoriin osoitteessa espoo.koordinaattori@lastenliitto.fi.