Lastenliitossa palkataan OKM:n erityisavustuksella noin 60 extranuorta kesätoimintaan

5.6.2021

Se on taas kesäloma, jee! Lastenliitolla kesäloma tarkoittaa kesäleirien ja muiden kesätoimintojen alkamista ympäri Suomen. Samalla, kun lapsille tarjotaan mukavaa tekemistä, luodaan myös mahtavia kesätyökokemuksia erityisesti nuorille ohjaajille.

Tänä vuonna Lastenliiton kesätoimintoihin saadaan Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksen turvin palkattua lähes 60 nuorta extraohjaajaa eri puolille Suomea! Erityisavustus on tarkoitettu valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen. Avustuksen kautta palkatuista ohjaajista monet pääsevätkin Lastenliitossa luomaan ensimmäisiä kesätyökokemuksiaan! Uusien palkkausten ohella ja avulla Lastenliitossa on saatu luotua enemmän kesätoimintaa, kuten uusia leirejä, kesäkursseja sekä avoimia tapahtumia. Lisäksi olemassa oleville leireille on saatu avattua useampia paikkoja sekä varmistettu toiminnan turvallisuus vieläkin jatkuvassa epidemiatilanteessa.

Nyt päästään siis nauttimaan toiminnantäyteisestä kesästä! Kannattaa seurata eri alueiden yhdistysten omia somekanavia, sillä vastaan voi tulla monenlaista mukavaa puuhaa.