Voittaja arvottu kesäleirien palautekyselyyn osallistuneiden joukosta

17.8.2020

Jälleen on yksi, vaikkakin hieman erikoisempi leirikesä saatu onnistuneesti päätökseen. Lastenliiton kesäleireistä osa peruttiin kokonaan, osan ajankohtaa siirrettiin ja osa järjestettiin suunnitelmien mukaisesti koronaviruksen mukanaan tuomat erityismenettelyt huomioiden. Kesällä leireiltiin Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Muuramessa, Oulussa, Porissa, Raisiossa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Ja kuten asiaan kuuluu, keräämme aina leireiltämme palautetta valtakunnallisesti.

Kesän leireiltä kysyttiin palautetta kaikilta osallistujilta sähköpostitse lähetetyn webropol-kyselyn avulla. Halutessaan sai samalla osallistua leffalippujen arvontaan erillisellä lomakkeella. Voittaja on nyt arvottu ja voitto osui Johanna T:lle Helsinkiin. Voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti sähköpostitse. 

Suuri kiitos kaikille leireistämme palautetta antaneille! 2.9. alkaen avautuvat syyslomaleirien ilmoittautumiset nettisivuillamme, joten pysykää kuulolla tulevan leiritoiminnan osalta.

Aurinkoista alkanutta syyskautta!