Aamuvirkku-toiminta

25.5.2018

Aamuvirkku-toiminta Espoossa

Lukuvuosi 2018–2019

Tällä kyselyllä kartoitamme espoolaisten perheiden tarvetta Aamuvirkku-toiminnalle syksystä 2018 lähtien. Kyselyyn vastaaminen ei sido vanhempia toimintaan. Aamuvirkku-toiminnan mahdollisesta alkamisesta tiedotetaan elokuussa. Kyselyä saa levittää espoolaisten alakoululaisten lasten vanhemmille. Kyselyyn on mahdollista vastata 11.6. saakka.

Aamuvirkku-toiminnassa lapsi viettää aamun tunnit ennen koulupäivän alkua turvallisessa ympäristössä. Aamuvirkku-toiminnassa on aikuinen ohjaaja, joka järjestää lapsille mielekästä toimintaa ja on läsnä turvallisena aikuisena. Ohjaaja myös huolehtii lapsen iän mukaisesti, että lapsi lähtee ajoissa kouluun. Lapsilla on Aamuvirkku-toiminnassa mahdollisuus myös omaehtoiseen leikkiin ja olemiseen. Perheiden toiveiden mukaan lapsilla voisi olla mahdollisuus myös pieneen aamupalaan. Toimintaan tulee varata lapselle etukäteen paikka, jotta ohjaajia tiedetään järjestää riittävästi paikalle. Aamuvirkku-toiminta maksaa perheille 5 euroa tunnilta per lapsi.

Toiminta järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja koulun suostumuksella koulun tiloissa. Aamuvirkku-toiminta ei ole lakisääteistä perusopetuksen aamupäivätoimintaa, vaan yhdistyksemme oma palvelu sitä kaipaaville vanhemmille.

Kyselyyn pääsee vastaamaan TÄSTÄ.