Helsingin Lastenliiton kesäleiritoiminta kesällä 2020

5.5.2020

Valtioneuvosto on päättänyt nostaa kokoontumisrajoitusta 50 henkeen ja avata nuorisotalot ja vastaavat tilat kesäkuun alusta alkaen. Helsingin Lastenliiton kesäleiritoiminnan järjestämistä selvitellään parhaillaan annettujen ohjeistusten mukaisesti.

Meillä on kova tahtotila saada leirit järjestymään heti kesäkuun alusta alkaen. Koska leiritoimintamme pidetään nuorisotaloilla, leirikeskuksissa ja kouluilla, joudumme kuitenkin vielä odottamaan, että Helsingin kaupunki saa linjauksen aluehallintovirastolta tilojen käytön suhteen. Valitettavasti joudumme vielä toteamaan, ettemme pysty ilmoittamaan leiriemme tilanteesta tämän päivän aikana.  

Leirin peruutus 10e käsittelykuluja vastaan on voimassa toistaiseksi, ilmoitamme tarkemman päivämäärän myöhemmin.

Pahoittelemme tilanteen epävarmuutta. Tiedotamme tilanteesta heti, kun saamme päätöksiä tila-asiaan.