Vantaan Lastenliiton syksyn kerhotoiminta alkaa viikolla 36

11.8.2020

Lämpimät kesäpäivät vaihtuvat hiljalleen syksyisiin pimeneviin iltoihin. Syyskuu saapuu kovaa vauhtia ja sitä odotammekin innolla, sillä silloin alkaa taas uusi Lastenliiton kerhokausi. Aloitamme tänä syksynä uudella alueella, nimittäin Kivistössä. Alle kouluikäisten lastentanssia, kouluikäisten showtanssia sekä kouluikäisten lajitestaajat-kerhoa järjestetään tiistaisin ja perjantaisin Keimolanmäen päiväkodilla. 

Kerhoja on tuttuun tapaan myös Hakunilassa, Hiekkaharjussa, Koivukylässä/Havukoskella, Länsimäessä, Myyrmäessä ja Päiväkummussa. Eri-ikäisten tanssiryhmien ja lajitestaajien lisäksi tarjonnassa jatkavat kokkikerhot, taidepajat, muskarit, pähkähullun professorin tiedepajat ja kepparikerhot. Osassa kerhoja odotamme vielä selvyyttä tilavarauksista, mutta päivitämme nettisivujamme sitä mukaa, kun varausvahvistuksia kaupungilta saamme. 

Mikäli sinulla on toive jostakin tietystä kerhosta tietyllä alueella, niin laita meille viestiä! Olemme aina kiinnostuneita laajentamaan toimintaamme sinne, missä on tarve, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa lähellä kotia. 

Katso koko kerhotarjontamme tämän linkin takaa: www.lastenliitto.fi/vantaa/kerhot

Iloista tulevaa kerhosyksyä kaikille!