VANTAA, Lehtikuusen koulu - Harrastusten Vantaa: Monilajiliikunta 1-3lk keskiviikkoisin

Monilajiliikuntaa 1-3-luokkalaisille keskiviikkoisin klo 14.15-15.15 Lehtikuusen koululla

Kerhossa liikutaan monipuolisesti kokeillen eri lajeja. Kerhon sisältö suunnitellaan yhdessä lasten kanssa lasten toiveita kuunnellen ja huomioiden. Taitovaatimuksia ei ole, vaan kaikki ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja. Mahdollisuuksien mukaan liikumme myös ulkona.

Kerho on maksuton.

Muuta huomioitavaa:

  • Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikoina eikä arkipyhinä (esim. vappu, pääsiäinen, itsenäisyyspäivä).
  • Kerhotoiminnastamme kerrotaan yleisesti lisää Kerhovanhemman infopaketissa, johon pääset tutustumaan tästä linkistä.
  • Mikäli sinulla on kysyttävää toimintaan liittyen, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen vantaa.koordinaattori@lastenliitto.fi
  • HUOM! Kerhokertoja voidaan joutua perumaan kauden aikana esimerkiksi koulun oman toiminnan tai ohjaajan äkillisen poissaolon vuoksi. Tällaisissa tapauksissa pyrimme saamaan mahdollisia korvaavia kertoja, mutta on hyvä huomioida, ettei tämä aina ole mahdollista.
  • Saat ilmoittautumisesta aina automaattisen vahvistuksen sähköpostiisi. Jos et saa viestiä, tarkasta roskapostisi. Mikäli et löydä viestiä, ota yhteyttä toimistoon.
  • Lähettäessäsi ilmoittautumisen, hyväksyt samalla ilmoittautumis- ja peruutussäännöt, jotka voit lukea alta. Sivut avautuvat uuteen ikkunaan.

Tutustu ennen ilmoittautumista ilmoittautumis- ja peruutussääntöihimmemaksu- ja toimitusehtoihimme sekä tietosuojaselosteisiimme. Kiitos!

Terms and conditions for registration and cancellation can be found in English on this page, information about processing of personal data on this page and payment terms and conditions on this page. Scroll down the pages to find English versions.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Ajankohta

6.9.2023 14:15 – 8.5.2024 15:15

Paikka

Lehtikuusen koulu Havu, liikuntasali, Hiirakkotie 18, 01200 Vantaa

Tapahtumatyyppi

Kerho

Ikähaitari

7 - 9 -vuotiaat

Osallistujamäärä

7 / 12
← Takaisin